Pääkirjoitus: Hanna Kososelle hyvä salkku

Antti Rinteen (sd.) uuden hallituksen ministerikaartissa istuu vuoden verran jälleen kaksi eteläsavolaista ministeriä, kun savonlinnalainen Hanna Kosonen (kesk.) toimii  tiede- ja kulttuuriministerinä puoluesisarensa Annika Saarikon äitiysloman aikana.

Toinen eteläsavolaisista ministereistä on pertunmaalainen viljelijä Jari Leppä (kesk.), joka osoitti osaamisensa maa- ja metsätalousministerinä jo edellisessä Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa.

Hanna Kososen valintaa pystyi arvailemaan jo silloin, kun hänet kutsuttiin vetämään hallitusneuvotteluissa ryhmää, jossa sovittiin hallitusohjelman osaamista, sivistystä ja innovaatioita koskevat sisällöt.

Eteläsavolaiset mutta ennen kaikkea Savonlinnan seudun ihmiset voivat olla tyytyväisiä siitä, että seudulla on nyt suora yhteys valtioneuvostoon ja kovimpiin päättäviin pöytiin.

Tiede- ja kulttuuriministerinä, joka vastaa myös liikunta-, nuoriso- ja kirkkoasioista, Kosonen ei voisi olla oikeampi valinta. Koulutukseltaan, harrastuksiltaan ja saavutuksiltaan hän on varmasti henkilö, joka tuntee ministeriönsä asiat.

Ministerin vastuulla on koko maan asiat, mutta tieto oman kotiseudun ja maakunnan asioista on jokaisella ministerillä selkäytimessä, joten oikeaa tietoa seudustamme on nyt varmasti hallituspöydän ääressä.

Hanna Kosonen kuuluu nouseviin suomalaisiin naispoliitikkoihin. Hän edustaa koulutukseltaan ja osaamiseltaan samaa ikäryhmää kuin suurin osa Rinteen hallituksen naisministereitä. Heiltä on lupa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudentekijöinä odottaa paljon.

jaana.rautio-teijonmaa@ita-savo.fi

Uusimmat uutiset