Pääkirjoitus: Hyviä uutisia lentoliikenteestä

Luvassa suomalainen miehistö ja charter-lentoja.

Savonlinnan lentoliikenteestä kuuluu hyviä uutisia.

Lentoliikenteestä vastaava Maavoima Oy on valinnut uudeksi kumppanikseen latvialaisen lentoyhtiö RAF-Avian.

Latvialaisen yhtiön Saab 340B -tyypin koneet pystyvät ottamaan enemmän lastia ja lentämään välilaskuitta kauemmas kuin edeltäjänsä, unkarilaisen BASe:n koneet.

Uusi konetyyppi antaa Maavoima Oy:lle mahdollisuuden järjestää yhdessä matkatoimiston kanssa silloin tällöin viikonlopun lomapaketteja charter-lentoineen esimerkiksi Baltian maihin tai Pohjois-Saksaan. Tarjonta Savonlinnassa siis kasvaa.

Yhtiö aikoo järjestää tilauslentoja myös muilta Suomen kentiltä.

Toinen uutinen on se, että Maavoima Oy palkkaa koneeseen suomalaisen miehistön.

Lentoemännät on jo haastateltu. Pilottien värväys on alkamassa.

Maavoima Oy:n kertoman mukaan koneen miehistössä työskentely käytännössä edellyttää asumista Savonlinnassa. Luomalla työpaikkoja Savonlinnaan yhtiö kertoo palauttavansa kaupungille pienen osan saamistaan tukirahoista.

Aivan hyvää hyvyyttään yhtiö ei savonlinnalaisia pestaa. Se säästää itse lentoemäntien majoituskustannukset ja Savonlinnassa asuvan miehistön päivärahat.

Tämä on win-win tilanne.

Yhtiön kannattavuuden kohentaminen luovat edellytyksiä reittilentoliikenteen jatkamiseksi myös meneillään olevan sopimuskauden jälkeen.

Samalla reittiliikenteeseen tarvittava tukisumma pysyy kurissa, kun yhtiön ei tarvitse tehdä reittiliikenteellä koko tulostaan.

Lentoliikenteen hiihtolomatauko päättyy maanantaina. Loma-aikaiset tauot ovat suunniteltuja, ja ne sisältyivät Liikeneviraston, kaupungin ja Maavoima Oy:n sopimukseen. Toisin sanoen valtio ja kaupunki eivät tue loma-aikaista liikennettä.

Lentoyhtiö vaihtui juuri ennen taukoa. BASe pani pillit pussiin, ja yksi viikko ja yksi päivä ennen hiihtolomataukoa lennettiin tilapäisjärjestelyin.

Vaihdos näyttäytyi dramaattisena meille ulkopuolisille, jotka emme tienneet, että edellisen kauden lentoyhtiö BASe oli vuodenvaihteesta alkaen lentänyt tilapäissopimuksella, kun Maavoima Oy kilpailutti sitä ja RAF-Aviania.

jaana.hanninen@ita-savo.fi