Pääkirjoitus: Kovien odotusten ministeri

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti eilen perjantaina savonlinnalaisen filosofian maisterin ja toisen kauden kansanedustajan Hanna Kososen (kesk.) tiede- ja kulttuuriministeriksi.

Ministeri Kosonen vannoi virkavalan ja antoi tuomarivakuutuksensa yleisistunnon alussa. Samalla Etelä-Savo sai toisen ministerin Antti Rinteen (sd.) hallitukseen. Pertunmaalainen Jari Leppä (kesk.) jatkoi keväällä itseoikeutetusti maa- ja metsätalousasioista vastaavana ministerinä myös Rinteen hallituksessa, sillä näytöt edellisessä, Sipilän (kesk.) johtamassa hallituksessa, olivat sen verran vakuuttavat.

Pienelle Etelä-Savon maakunnalle ministeritilanne on jälleen hyvä ja Savonlinnan seudulle erityisen hyvä, sillä nyt sillä on puolestapuhujansa suoraan valtioneuvoston pöydässä. Vaikka ministeri ei voi asemansa vuoksi vetää kotiinpäin, on silläkin merkitystä, että esityksiä ja päätöksiä tekevän pöydän ympärillä istuu Savonlinnan seudun asiat varmasti hyvin tunteva ministeri.

Itäsavolaisten odotukset ministeri Kososta kohtaan ovat suuret, joidenkin arvioiden mukaan jopa kohtuuttomat. Tilanteen tietää myös ministeri Kosonen itse. Hänelle asetelma lienee kuitenkin lähes kutkuttavan haasteellinen, sillä ministerisalkku sisältää asiakokonaisuuksia, joihin hänellä on paras mahdollinen koulutus sekä kokemus aikaisemmista tehtävistä ja harrastuksista.

Viime eduskuntakaudella Kosonen myös osoitti, ettei hän hakenut poliittisia pikavoittoja puolivillaisilla totuuksilla eikä polttanut yhteistyösiltoja mihinkään suuntaan. Nyt jääkin nähtäväksi millainen neuvottelija ja yhteistyönrakentaja hän on ministerinä. Sitkeyttä Kososelta tuskin entisenä MM-tason urheilijana puuttuu.

Savonlinnan seudun kannalta hyvää on myös se, että hallituspuolueisiin kuuluu myös vihreät. Nyt kerimäkeläisellä kansanedustajalla Heli Järvisellä (vihr.) ja ministeri Hanna Kososella on hyvät asetelmat hoitaa yhdessä Savonlinnan tukipakettiesitykset maaliin saakka.

Jaana Rautio-Teijonmaa
jaana.rautio-teijonmaa@ita-savo.fi