Pääkirjoitus: Työmarkkinat sairastavat, paikallisesta sopimisesta ei tohdita kertoa

Kiehunta työmarkkinoilla kovenee. Paperiliitto ja Teollisuusliitto ilmoittivat sunnuntaina pidentävänsä metsäteollisuudessa aloittamiaan lakkoja viikolla. Palvelualojen ammattiliitto Pam uhkasi maanantaina aloittaa 50 000 työntekijää koskevat lakot kiinteistöpalveluissa ja kaupassa kahden viikon kuluttua. Lakko voi sulkea esimerkiksi S-ryhmään kuuluvien Prismojen ovet.

Monet ennustivat kesällä, että syksystä ja talvesta on tiedossa vaikeaa aikaa työmarkkinoilla. Ennusteet ovat toteutuneet, elleivät peräti ylittyneet.

Työmarkkinoiden epätervettä tilannetta kuvaa Suomen Yrittäjien teettämä kysely. Sen mukaan paljon puhuttua paikallista sopimista tehdään peräti 75 prosentissa jäsenyrityksistä. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kertoi Ylen haastattelussa yllättyneensä paikallisen sopimisen yleisyydestä. Yrittäjäjärjestö on ajanut voimakkaasti paikallisen sopimisen mallia.

Ylen haastattelema Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Harri Melin kertoo tutkimuksissaan törmänneensä siihen, ettei paikallisesta sopimisesta haluta hiiskua. Melinin mukaan paikalliset sopijaosapuolet pelkäävät, ettei sopimus kelpaa työmarkkinajärjestöille.

Yrittäjien kyselyn tulosten soisi synnyttävän itsekritiikkiä työntekijä- ja työnantajajärjestöissä. On erikoista, jos työntekijät ja työnantajat eivät tohdi kertoa, miten työoloista on sovittu paikallisesti. Tes-neuvotteluissa pöytien ääressä on pieni edustus työntekijöitä ja työnantajia. Paikallinen sopiminen tarkoittaa myös parasta paikallista asiantuntemusta.

Lakkoaallot ja paikallisesta sopimisesta vaikeneminen kertovat, että työmarkkinat sairastavat. Pelottelut, falskit rikkuripuheet ja luottamuspula ovat kriittisiä asioita. Kesken tes-kahinoiden ei ole tehtävissä isoja korjausliikkeitä. Tämä kierros kuitenkin kertoo siitä, että järeitä korjausliikkeitä tarvitaan.