Pääkirjoitus: Kovan brexitin todennäköisyys kasvoi

Ison-Britannian eroprosessi EU:sta pitkittyi ja mutkistui taas, kun pääministeri Theresa May päätti lykätä parlamentin äänestystä brexit-sopimuksesta. Mayn hallituksen kannalta äänestyksen siirtämisessä oli kyse poliittisesta itsesuojeluvaistosta, sillä edessä oli varma tappio. Parlamentti keskusteli Mayn neuvottelemasta erosopimuksesta viisi päivää, ja sen aikana kävi selväksi, ettei sopimus tule menemään läpi. Häviö äänestyksessä olisi saattanut johtaa Mayn hallituksen eroon ja uusiin vaaleihin. Pelissä on siis myös sisäpolitiikkaa.

May pyrkii nyt saamaan EU:n puolelta uusia myönnytyksiä, mutta sekin tie näyttää vaikealta. EU-komissio ilmoitti jo maanantaina, ettei 27 EU-maan hyväksymää sopimusta enää avata. Näkemys on ymmärrettävä, sillä sopimuksen aikaansaaminen vaati paljon työtä. Unionin kanta saataneen jo tällä viikolla, kun EU-maiden johtajat kokoontuvat huippukokoukseen torstaina ja perjantaina.

On arvioitu, että Ison-Britannian parlamentti saisi sopimuksen äänestettäväkseen vasta tammikuun loppupuolella. Se tarkoittaisi, että eropäivään 29.3. olisi silloin vain pari kuukautta aikaa. Äänestyksen siirtyminen näin lähelle H-hetkeä tuo paineita myös jäljelle jääville EU-jäsenille. Kaikkien ensisijainen toive kun kuitenkin on, että eroaminen toteutuisi järjestyneesti eikä ilman sopimusta, niin sanottuna kova brexitinä.

Viivyttelyllä May voi yrittää saada myönnytyksiä niin EU:lta kuin omiltaankin, jotta sopimus syntyisi. Kovan brexitin todennäköisyys kasvoi nyt kuitenkin selvästi, kun äänestystä lykättiin. Useat maat ovat jo alkaneet valmistautua tähänkin vaihtoehtoon.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Uusimmat uutiset

Kommentoidut