Pääkirjoitus: Talous elpyy hitaasti – Kuluttajien ja yritysten luottamus ratkaisevat

Suomen talous on joutunut kovaan turbulenssiin tänä keväänä. Koronapandemian vaikutus talouteen on ollut raju, eikä ennusteiden tekeminen ole ollut helppoa yhdellekään tutkimuslaitokselle. Eikä vähiten siksi, ettei hyvää kerrottavaa juuri ole.

Suomen Pankki julkisti tiistaina oman talousennusteensa, josta välittyi kalsean realistiset näkymät lähitulevaisuuteen. Jos hyvin käy, talous lähtee kasvukäyrälle, mutta elpyminen on hyvin hidasta. Toivoa voi, että toisella vuosineljänneksellä olisi saatu pohjakosketus. Kotitalouksien ja yritysten luottamuksen lujittuminen voisi nostaa talouden näkymiä varovaiselle kasvukäyrälle.

Suomen taloudessa on viime vuosina nähty uutta myönteistä kasvuvirettä. Kansainväliset suhdanteet, maltillinen liittokierros ja kohentunut kustannuskilpailukyky ovat lujittaneet talouskasvua. Vientiteollisuudessa ja rakentamisessa on porskutettu hyvää vauhtia eteenpäin. Suomen Pankin mukaan pandemian vaikutukset tulevat näkymään pitkään viennissä ja osa työttömyydestä jää pysyväksi.

Suomessa on seurattu kiinnostuneena sitä, miten Ruotsin taloudelle käy. Ihmiset ovat viihtyneet keväällä terasseilla ja liikkeet ovat pitäneet oviaan auki. Lopputulos ei ole Ruotsissa järin kiitettävä. Koronapandemia on iskenyt Ruotsin terveydenhoitoon rajummin, kun rajoitustoimet ovat olleet Suomeen verrattuna lieviä. Liike-elämän on annettu porskuttaa eteenpäin, mutta Ruotsin talous on kokenut aivan samaan tapaan vakavan kolauksen. Rajoitustoimet eivät olekaan vaikuttaneet markkinoihin yhtä paljon kuin pandemian herättämä inhimillinen huoli. Pandemian vaikutukset Suomen, Ruotsin ja Saksan talouteen ovat olleet hyvin samanlaiset, Suomen Pankki vahvistaa.

Avainasemassa ovat nyt luottamus ja kysynnän elpyminen. Sopeuttamiset yrityksissä eivät riitä. Yksityinen kulutus on ratkaisevaa, ja se tulee suunnata viisaasti ja vastuullisesti.

heidi.ekdahl@kaakonviestinta.fi