Pääkirjoitus: Politiikka tuli Arktisen neuvoston työhön

Kun Suomi sai Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden, olivat odotukset korkealla. Valtiojohdossa haaveiltiin, että suurvaltajohtajat voisivat tavata kokouksen yhteydessä Suomessa. Tapaaminen ei toteutunut, ja muutenkin kokouksesta jäi lopulta valju maku, kun ensimmäistä kertaa neuvoston historiassa ei pystytty laatimaan yhteistä julkilausumaa.

Kokousisännällä on vastuu tapaamisen onnistumisesta, mutta julkilausuman puuttumisesta on vaikea syyttää Suomea. Yhdysvallat oli jo ennen neuvoston kokousta päättänyt, ettei se hyväksy sellaista julkilausumaa, jossa ilmastonmuutos mainitaan. Ilmastonmuutoksen vastainen toiminta jätettiin pois juuri samaan aikaan, kun YK julisti luonnontilan heikentyvän ennenäkemätöntä vauhtia. Kaiken lisäksi ilmastonmuutos vaikuttaa eniten juuri arktisen alueen luontoon.

Yhdysvaltain lähestymiskulma arktiseen alueeseen on muutenkin hyvin perinteinen. Maan ulkoministeri Mike Pompeo mainitsi antamissaan haastatteluissa erityisesti alueen öljy- ja kaasuvarat, vaikka maailma toisaalla etsii koko ajan keinoja päästä eroon fossiilisista polttoaineista. Tosin Yhdysvallat ei liene ainoa maa, joka näitä ja muita alueen luonnonvaroja silmät kiiluen havittelee.

Myös suurvaltapolitiikka tuli voimakkaammin esille neuvostossa. Pompeo arvosteli Venäjää ja Kiina tavalla, jollaista ei Arktisessa neuvostossa ole ennen kuultu. Koillisväylän avautuminen laivaliikenteelle lisää alueen strategista merkitystä, eikä suurvaltojen lisääntynyt kiinnostus siinä mielessä ole yllätys. Kuten Pompeo puheessaan totesi, niin alueesta on tullut globaalin vallan ja kilpailun pelikenttä.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Luetuimmat