Pääkirjoitus: Veikkausvoittovarjojen hupeneminen huolestuttaa järjestöjä

Elokuun alussa selvisi, että rahapeliyhtiö Veikkauksen valtiolle tulouttama summa tulee olemaan tänä vuonna merkittävästi pienempi kuin valtion budjettiin on arvioitu.

Tieto ei ollut yllättävä, sillä johtopäätös oli helppo tehdä jo siinä vaiheessa, kun koronaepidemia sulki rahapeliautomaatit kuukausiksi alkuvuodesta.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi, että opetus- ja kulttuuriministeriön osalta vaje on peräti 140 miljoonaa euroa. Ministeriöllä on siis tuon summan verran vähemmän jaettavaa urheilulle, kulttuurille, tieteeseen, taiteeseen ja nuorisotyöhön.

Saarikko tosin ilmoitti, että vaje on paikattava tavalla tai toisella (HS 6.8.). Hallituksen budjettiriihi kokoontuu syyskuun puolessa välissä, jolloin kädenvääntö myös tästä asiasta alkanee.

Veikkausvoittovaroilla edistetään Suomessa valtavaa määrää hyviä asioita.

Tieteelle ja tutkimukselle voittovaroilla on suuri merkitys ja kulttuurille vieläkin suurempi samoin kuin nuorisotyölle ja urheilulle.

Siksipä ei ole ihme, että Suomen Olympiakomitea vetosi keskiviikkona hallitukseen, että urheilun ja liikunnan rahoitusta ei leikattaisi ensi vuonna. Olympiakomitea sanoo tiedotteessaan, että liikunnan ja urheilun toimintaedellytykset olisivat vakavasti uhattuna ja vaikutukset dramaattisia.

Saman voi toistaa myös kulttuurin ja nuorisotyön osalta.

Yhtälö on vaikea, mutta katse olisi suunnattava tulevaisuuteen. Nuorisotyön alasajo tai urheiluseurojen toiminnan vaikeutuminen tai harrastuksen merkittävällä kallistumisella, voi todellakin olla dramaattiset vaikutukset. Lapsista ja nuorista on pidettävä huolta aina, mutta erityisesti juuri nyt.

Kulttuuri on puolestaan koronan synkistämä aikana asia, joka tuo sisältöä elämään tai auttaa jopa käsittelemään ympärillä vellovaa epävarmuutta.

Kommentoidut