Pääkirjoitus: Uusi Puolustusvoimain komentaja tunnetaan tiukan linjan miehenä

Puolustusvoimain komentajana elokuun alussa aloittanut kenraali Timo Kivinen tunnetaan armeijan piirissä tiukan linjan miehenä, niin eettisesti kuin raha-asioissakin. Hän on ensimmäisissä lausunnoissaan myös antanut näille luonnehdinnoille katetta.

Kivisen mukaan Suomen osallistuminen kansainvälisiin harjoituksiin ei enää lisäänny vaan pikemminkin päinvastoin, osallistumista saatetaan vähentää. Kivisen mukaan näin voidaan toimia, koska lisäarvoa tuottavat harjoitukset osataan jo tunnistaa.

Komentajan linjaus tuntuu perustellulta. Edellisen hallituksen aikana Suomi osallistui kansainväliseen toimintaan hyvin aktiivisesti. Välillä jopa niin innokkaasti, että osallistumisen laajuudesta ja päätöksenteosta syntyi mielipiteenvaihtoa aina tasavallan presidenttiä myöten.

Eettisellä ja moraalisella puolellakin on korjattavaa. Lemmenjoen tapauksen jälkeen Puolustusvoimissa aiotaan Kivisen mukaan panostaa esimieskoulutuksessa asianmukaiseen käyttäytymiseen ja myös ennakoivaa valvontaa lisätään. Kivisen lausunnoista käy ilmi, että armeija on ottanut tapauksesta opikseen.

Kivinen nousi komentajaksi pääesikunnan päällikön eli kakkosmiehen paikalta. Hänellä on ollut siis pitkään mahdollisuus vaikuttaa Puolustusvoimien toimintaan. Tästä voi päätellä, ettei kovin suuria muutoksia ole odotettavissa.

Huomionarvoista nimityksessä on, että Kivinen tulee maavoimista, joka on Puolustusvoimien selvästi suurin puolustushaara. Seikalla on merkitystä armeijan sisältä. Tosin suurimmat komentajan eteen tulevat asiat koskevat meri- ja ilmavoimia, kun uusista alus- ja hävittäjähankinnoista päätetään.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi