Pääkirjoitus: Sipilän profiili voi heijastua hallitukseenkin

Päättyvä politiikan vuosi on ollut puoluejohtajien vuosi. Jos johtaja ei tyydytä, ei puoluekaan vetoa.

Samaan aikaan, kun hallituspuolueiden kannatus mielipidemittauksissa on taantunut, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on ajautunut henkilökohtaiseen kannatuksen laskuun.
Vielä vähän aikaa sitten Sipilä nautti sekä omiensa että muiden kansalaisten silmissä varsin kohtuullista arvostusta. Nyt viimeisin mittaus (HS 27.12.) osoittaa, että maine on katoamassa.
Sipilä tuli politiikkaan ja hallituksen johtoon liike-elämästä, mikä nähtiin myönteisenä, mutta nyt on spekuloitu, että bisnesmies ei ole mahdollisesti omaksunut yhteiskuntapolitiikan pelisääntöjä.
Sipilä on varoittanut, että jos hän alkaa esittää poliitikon elkeitä, saa potkaista. Potkimaan ei lähdetä, mutta ei Sipilänkään ole syytä aliarvioida poliittisen päättäjän roolia. Sen sijaan hän voisi miettiä sitä, miten suhtautua julkiseen keskusteluun omasta asemastaan.
Sipilän tyly tulos heijastaa koko hallituksen suosiota. Keskustankin kannattajista vain niukka enemmistö katsoo hallituksen onnistuneen.
Päättyvä politiikan vuosi on ollut puoluejohtajien vuosi. Nykypolitiikassa puolue elää johtajansa kautta, ja jos johtaja ei tyydytä, ei puoluekaan vetoa.
Vaihdot aloitti kokoomus, kun Petteri Orpo tuli alkukesällä puoluejohtoon. Orpo kokosi puoluetta ja on hallituksen suosituin puoluejohtaja.
Vasemmistoliitto sai lisäväriä Li Anderssonista. Rkp valitsi Anna-Maja Henrikssonin, jos joku sattuu muistamaan.
Keskiryhmän puolueista vihreät käy omituista sisäpiirin painia. Puoluejohtaja Ville Niinistö on hyvässä maineessa jopa yli puoluerajojen, mutta puolueen omat lait ovat nakkaamassa Niinistön rivimieheksi.
Hallituspolitiikka ei gallupin mukaan kelpaa alkuunkaan perussuomalaisille. Puolueen pitää hallituksessa vain Timo Soini, joka on seuraava järeän luokan reserviin siirtyjä.
Vielä enemmän puolueen sisäinen tila repii demareita. Ay-siiven puoluejohtoon runnoma Antti Rinne saa helmikuun puoluekokoukseen yhden tai useamman vastaehdokkaan ja vaikuttaa olevan vahvoilla.
SDP:n puoluejohtajavaalilla on merkitystä, sillä puolueen kannatus panee täysillä kampoihin hallituspuolueita vastaan. Jos kuntavaalien sijasta käytäisiin nyt eduskuntavaalit, Sipilän tilanteen katsoen pääministeri vaihtuisi.
Jukka Ahdelma

Osallistu keskusteluun

Itä-Savo