Pääkirjoitus: Epäasiallinen kohtelu ei ole vähentynyt

Savonlinnalainen tarjoilija Anni Hirvonen osoitti nuoren ja ammatistaan ylpeän naisen rohkeutta tekemällä opinnäytetyönsä seksuaalisesta häirinnästä.

Anni Hirvosen tutkimus on karua luettavaa, sillä edes sukupuoleen perustuvan syrjinnän tueksi syntynyt maailman laajuinen #metoo-kampanja ei ole siistinyt suomalaisten ravintola- tai baariasiakkaan käyttäytymistä.

Seksistinen vihjailu, ehdottelu tai vitsit tuntuvat olevan edelleenkin ei kaivattu lisä tarjoilijan työssä. Asiakkaan asiatonta käytöstä ei tee yhtään hyväksyttävämmäksi se, että ollaan niin sanotusti viihteellä ja enemmän tai vähemmän juovuksissa. Tosin asiattomaan käytökseen ei aina tarvita edes viinan antamaa rohkaisua.

Lokakuussa 2017 yhdysvaltalaisen Alyssa Milanon aloittama #metoo-kampanja on tähän mennessä paljastanut maailman laajuisesti yhteiskunnan jokaiselta osa-alueelta käyttäytymismalleja, jotka eivät ole millään tavalla puolusteltavissa.

Asiattomuuksien tavoitteena on ollut alistaa, halventaa ja mitätöidä kohteena olevan ihmisarvoa.

Tähän mennessä kampanja on ennen kaikkea paljastanut rakenteita ja koko ilmiön laajuuden, joilla alistamista ja seksuaalista häirintää on ylläpidetty.

Työ rakenteiden purkamiseksi sekä asian vakavuuden ymmärtämiseksi on vasta aluillaan. Työ ei ole helppo, koska se vaatii konkreettisia toimia ja usein myös kansalaisrohkeutta.

#metoo-kampanjaa arvostelevien on hyvä muistaa, että kysymys ei ole tiukkapipoisuudesta ja huumorintajuttomuudesta, vaan yksinkertaisesti inhimillisestä kohtelusta, johon kaikki ovat oikeutettuja asemasta riippumatta.