Pääkirjoitus: Bidenin viesti loi toivoa koko maailmaan

Eilen oli uusi päivä niin Yhdysvalloille kuin koko maailmalle, kun Yhdysvaltojen uusi presidentti Joe Biden sekä varapresidentti Kamala Harris vannoivat virkavalansa Capitol-kukkulalla kongressitalon edustalla.

Virkaanastujaispäivää värittivät poikkeusolot sekä massiiviset turvatoimet, joiden ansiosta juhlallisuudet onnistuttiin viemään läpi todennäköisesti ilman välikohtauksia.

Virkaan astunut Yhdysvaltojen 46. presidentti Joe Biden on poikkeusolojen lisäksi myös itse poikkeuksellisen tehtävän edessä. Donald Trumpin neljä vuotta kestänyt kansakuntaa repivä ja maailmanpolitiikkaa hajottava toiminta on jättänyt syvät jäljet.

Siksi Biden vetosikin virkaanastujaispuheessaan poikkeuksellisen voimakkaasti ja monisanaisesti kansakunnan yhtenäisyyden puolesta. Biden itse lupasi laittaa koko sielunsa ja sydämensä tehtäväänsä, jotta maan ja kansakunnan yhtenäisyys voidaan rakentaa uudelleen. Yhtenäisyys on presidentin mukaan myös edellytys sille, että voi tapahtua kehitystä ja että maa voi voittaa kaikki ne kriisit, jotka Yhdysvaltoja tällä hetkellä kurittavat.

Puheessaan Biden lupasi olla kaikkien presidentti, niidenkin, jotka eivät häntä äänestäneet. Hän korosti, että demokratiaan kuuluu se, että voidaan olla eri mieltä. Toimiva demokratia edellyttää hänen mukaansa kuitenkin sitä, että eri tavalla ajattelevat ihmiset kuuntelevat toisiaan ja näkevät toisensa.

Presidentti muistutti, että demokratia on Yhdysvaltojen suurimpia hyveitä ja siihen ei kuulu vastakkainasettelu, valheet, rasismi, valkoinen ylivalta tai terrorismi.

Se, millainen rooli Yhdysvaltojen historian ensimmäisellä naisvarapresidentillä Kamala Harrisilla tulee olemaan, jää nähtäväksi. Virkaanastujaispuheessaan Biden korosti, että Harris – tummaihoisena naisena – on elävä esimerkki siitä, että muutos ja kehitys Yhdysvalloissa ovat mahdollisia, jos kansakunta on yhtenäinen.

EU:lle, Suomelle ja koko muulle maailmalle Bidenin puhe antoi toivoa sitä, että Yhdysvallat tulee palauttamaan yhteistyön ja liittolaissuhteet.

Odotettavissa siis on, että EU ja Yhdysvallat luovat uudelleen transatlanttisen kumppanuuden ja laaja-alaisen yhteistyön, mikä loisi vakautta. Maailma odottaa Yhdysvalloilta myös nopeita toimia koronan taltuttamisessa, ilmastonmuutospolitiikassa, turvallisuuspolitiikassa sekä talouden elvyttämisessä.

Luetuimmat

Kommentoidut