Puheenvuoro: Mistä todella äänestetään, kun äänestetään eutanasiasta?

Kohta eduskunta äänestää eutanasiasta. Mistä todella äänestetään, on iso kysymys. Esimerkiksi prosenttiluku siitä, moniko lääkäreistä kannattaa eutanasiaa, on tilaston väärinkäyttöä.

Kohta eduskunta äänestää eutanasiasta. Mistä todella äänestetään, on iso kysymys. Esimerkiksi prosenttiluku siitä, moniko lääkäreistä kannattaa eutanasiaa, on tilaston väärinkäyttöä.

Valtioidenkin jakaminen tässä kyllä-ei-valtioihin ei onnistu lakikirjoja vertailemalla. Myös kohdataan neljä pääaluetta seuraavaan tapaan:
- Surmataan oman tahdonilmauksen perusteella: Hyväksytäänkö ”kun en ole tuottava mutta yhteiskunnalle kallis, niin surmatkaa”? Onko itsemurhatahdonilmaus todella eri asia kuin eutanasiatoive? Itsemurhaajahan tuottaa ilman lakejakin sen kuoleman tai surmaa samalla toisen ihmisen, miten suhtaudutaan? Hyväksytäänkö se harha, että ihminen tietää aina, mitä hän tahtoo? Kuinka vanha hoitotahtopaperi on hyväksyttävä?
- Surmataan sillä selkeydellä, että toivottomalta tuntuu ja pelottaa ”jospa minäkin joudun joskus tuohon tilaan”: Kun kuolemisiin väistämättä liittyy välitöntä tuskaa, josta kukaan ei selviydy äänestyspäätöksillä, niin auttaako supistaminen yleviin periaatteisiin ja tuskaan?
Mitä merkitsee, kun eutanasiakäytäntö kohtaa laillisenakin hyvin harvoja? Miten suhtaudutaan, kun tietoisuus kasvina sairaalassa olevasta läheisestä on monelle ylijärjellisesti arvokasta? Kun ihminen ei voi äänestää tilanteestaan, niin surmataanko? Miten eutanasia sijoittuu juridiikassa seuraaviin: murha, tappo, kuoleman tuottamus, hätävarjelu, käskyn noudattaminen ja itsemurhaisku?
- Lopetetaan keinotekoisesti elättävä hoitaminen: Miten määritellään rajat? Miten suhtaudutaan, kun ilman eutanasialakia nykyisinkin tehdään eutanasioita? Pitäisikö herättää pyöveleiden ammatti, kun mikään ammattikunta ei halua eutanasioita toteuttaa? Miten suhtaudutaan ihmettä odottaviin läheisiin?
Mitä sitten, jos esimerkiksi potilaassa havaittava tiedonvälityskyky on kyllä-ei-tasolla ja muut näkyvät kehon toiminnotkin vähäisiä mutta ehkä ilmenee jotain hyvin merkittävää? Liittyykö saattohoitojärjestelmä eutanasiajärjestelmään? Miten suhtaudutaan, kun saattohoidossa työskentelevillä ”A. Schweizerin elämän kunnioitus” ynnä ”kunpa piäsis pois” jää ongelmalliseksi?
- Uskotaan kärsivän tuskan häviävän kehontoimintojen lopettamisella: Miten tuskaa mitataan ja minkälaisella asteikolla se ilmaistaan? Miten eroaa eutanasiaa toivova realisti tilannettaan harhaisesti toivottomana pitävästä masentuneesta? Pidetäänkö totuutena: Jos tappamisen tabu murtuu eutanasian kautta, hengen riistämisen kynnys madaltuu muutenkin?
Kun on pitkäaikaisen tuomion aikana dementoitunut vanki ja tiedoton ynnä toivoton potilas, niin miksi vanki pidetään hengissä mutta potilas ei? Miten suhtaudutaan: Lääkärit ovat sitoutuneet elämän ylläpitämiseen mutta vuosittain he tekevät tuhansia abortteja? Onko teesi ”tuska häviää, kun tapetaan” vain uskomus mutta ei tosiasia? Pitääkö lainsäädännössä ottaa huomioon ihmiskäsitys, ihminen on iäisyysolento?
Tällöin kumpuaa väkisinkin seuraavaa päättelyä: Kun toteutetun eutanasian jäljellejääville tulee parempi olo, niin ei ole varmaa, että hyvä olo myös johtuu eutanasiasta. Yhtä hyvin voi olla silloin harhainen tilanne ”ryyppy auttaa murheeseen”. Myös kärsivän tuskan poistuminen kuoleman jälkeen on iso epävarmuus.
Tässä tullaan siihen, että Suomessa on todellinen reformoitu valtiokirkko eli agnostikkouskonnon kirkko, jossa ihmisen taivaaseen pääsemisviettiä ei oteta lainsäädäntöön mukaan. Monia uskonrituaaleja kyllä noudatetaan ja suvaitaan mutta ”eihän taivaasta tiedetä mitään tosiasiaa, joten olkoon tyhjyys tosiasia”. Eikä pitkät eutanasiapohdiskelut edes mene medioissa läpi. Tästäkö todellisuudessa äänestetään?
Mitä seuraa siitä, jos ihmiselämän rajahetkillä väistämättä tartutaan johonkin uskoon, vaikka ollaankin ”uskonnottomia”? Tästä ilmiöstähän on tieteellisiä perusteita. Onpa sekin totuus, että kuolema ei ole ihmiselämän ainoa ehdoton pakko. Pakko on myös kerätä havaintoja ja tulkita niitä.

Juhani Heiska
psykologi
Savonlinna

Tiina Ojutkangas