Puheenvuoro: Miten käy seksuaaliväkivaltatyön sote-uudistuksessa?

Seksuaaliväkivallan uhrin palvelut ovat positiivisessa murroksessa; Helsinkiin on perustettu keväällä 2017 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja HUS:n yhteistyönä Seri-tukikeskus, josta seksuaaliväkivaltaa kokenut voi saada saman katon alta oikeuslääketieteelliset tutkimukset, akuuttihoidon ja ensivaiheen psyykkisen tuen. Vastaavanlaisia tukikeskuksia perustetaan muun muassa Turkuun ja Tampereelle.

Keskusten avulla Suomi pystyy vastaamaan paremmin kansainvälisiin velvoitteisiin liittyen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn. Uhrin kannalta muutos on merkittävä ja edistää toipumisen alkamista.

Seri-tukikeskukset eivät kuitenkaan vastaa uhrien pitkäjänteiseen tuen tarpeeseen. Keskukset pystyvät vastaamaan vain akuutteihin tilanteisiin, joissa yhteydenotto tapahtuu kuukauden sisällä väkivaltatilanteesta.

Käytännön työ seksuaaliväkivallan uhrien kanssa osoittaa, että suuri osa hakeutuu tuen piiriin vasta kuukausien, vuosien tai vuosikymmenten viiveellä. Myös miesuhrit ja muunsukupuoliset putoavat helposti palvelujen ulkopuolelle, ja alle 16-vuotiaille on tarjolla vain vähän kohdennettua apua.

Eri paikkakunnilla järjestötoimijat ovat kehittäneet matalan kynnyksen tukipalveluja jo pitkään: Raiskauskriisikeskus Tukinainen Helsingissä, Rovaniemellä ja Jyväskylässä, Setlementti Tampereen Välitä! -työ, Lounais-Suomen Mielenterveysseuran Koski-hanke Turussa, Loisto Setlementin Tyttöjen Talo pääkaupunkiseudulla sekä OTAVA-hanke Kuopiossa, Rovaniemellä, Espoossa ja Oulussa.

Seksuaaliväkivaltatrauman hoito edellyttää erityistä osaamista, koska kokemus haavoittaa uhria syvästi. Asiakkaalle on myös tärkeää tietää, että työntekijä on perehtynyt seksuaaliväkivaltatyöhön; tieto lisää luottamuksen ja toivon tunnetta ja vähentää häpeää.

Kolmannella sektorilla ei tarvita lähetettä tai diagnoosia, mikä madaltaa kynnystä avun vastaanottamiseen. Vaikka järjestölähtöinen kriisityö on suhteellisen lyhytkestoista, sen avulla ehkäistään väkivallan moninaisia vaikutuksia ja kokemus voi jäsentyä osaksi omaa elämäntarinaa.

Kolmannella sektorilla rahoitus on usein pätkittäistä, mutta asiakkaiden tuen tarve on jatkuva. Järjestötoimijat ovat silti jo monilla paikkakunnilla osa virallista hoitoketjua ja kantavat suuren osan väkivaltatyön vastuusta, ja myös osaamista on karttunut paljon. Tässä vaiheessa soten valmistelua järjestöjen rooli on epäselvä, ja on suuri huoli siitä, että järjestöjen osaaminen jää käyttämättä ja resurssit turvaamatta.

Kun väkivaltakokemukset jäävät käsittelemättä, niiden vaikutukset näkyvät terveyden- ja sosiaalihuollon kustannuksina sairaspoissaoloina, somaattisena ja psyykkisenä sairastavuutena ja monitasoisina arkielämän vaikeuksina. Uhrien hyvä hoito edellyttää järjestöjen resurssien turvaamista ja saumatonta yhteistyötä julkisen ja kolmannen sektorin välillä. Järjestöjen työpanosta ei ole varaa heittää hukkaan.

Elina Haasjoki ja Jenna Trogen
Lounais-Suomen mielenterveysseura ry /
Koski-hanke

Heli Heinjoki
Raiskauskriisikeskus
Tukinainen ry

Satu Hintikka
Setlementti Tampere ry /
Välitä! -seksuaaliväkivaltatyö

Mari Uusitalo-Herttua ja
Kristiina Hannila
Tyttöjen Talo, Helsinki /
Otava-hanke