Puheenvuoro: Seurakunta uuden äärellä — Uuden puheenjohtajan viisi toivetta

Uusi kalenterivuosi on jälleen alkanut, samoin Savonlinnan seurakunnan uusi valtuustokausi. Uuden valtuustomme jäsenistä suuri osa on uusia. Voidaan siis todellakin sanoa, että olemme seurakunnassa uuden äärellä.

Niin uuden vuoden kuin muunkinlaisen uuden alkamisen äärellä on tapana miettiä tulevaa ja asettaa tavoitteita. Haluaisinkin näin valtuustokauden aluksi esittää muutaman toiveen tulevalle.

Ensimmäisenä toivoisin, että uusi valtuusto osaisi keskittyä huonon sijasta enemmän hyvään. En tarkoita, etteikö epäkohtiin tulisi tarvittaessa puuttua, vaan, että kiitosta ei pidä unohtaa. Valitus ruokkii lannistumista, kun taas kiitos ja kannustus ruokkii yrittämistä.

Toisena toivoisin, että seurakuntamme pystyisi jämähtämisen sijaan kehittymään. Jämähtäneissä yhteisöissä asiat perustellaan toteamalla ”ei näin ole koskaan ennenkään tehty” tai ”näin on aina tehty”. Kehittyvissä yhteisöissä taas mietitään, miten asiat voisi tehdä entistä paremmin ja ihmisiä entistä monipuolisemmin palvellen. Yhteiskunta muuttuu ja monimuotoistuu ja yhtenäiskulttuuri murenee. Kehittyminen vaatii, ettei suljeta silmiä muutokselta vaan katsotaan asioita uudella tavalla ja uusista näkökulmista.

Voisimme lähestyä asiaa pohtimalla, kuinka seurakunta voisi olla avuksi ja hyödyksi.

Kolmas toiveeni on, että osaisimme välttää asioiden suoralta kädeltä tyrmäämistä ja uskaltaisimme nähdä uhkien sijaan enemmän mahdollisuuksia. Esimerkiksi sen sijaan, että toteamme heti alkuunsa, ettei jokin asia kuulu seurakunnalle, voisimme lähestyä asiaa pohtimalla, kuinka seurakunta voisi olla avuksi ja hyödyksi.

Neljäntenä toivon, ettei seurakunta eikä uusi valtuusto poteroituisi omien seiniensä sisälle vaan avaisi ovet ja ikkunat ja katsoisi ulos ja menisi ulos ja päästäisi muut katsomaan sisään. Toivon, että kappeliseurakunnat voivat kokea olevansa yhtä tärkeä osa kokonaisuutta kuin emoseurakunta ja että seurakuntalaiset voivat kokea seurakunnan ja sen päätöksenteon ennemminkin läheiseksi kuin etäiseksi.

Viides toiveeni on kaikkein tärkein, koska se on kaikkien edeltäneiden toiveiden toteutumisen edellytys: toivon seurakunnan päätöksentekoon vähemmän sanelua ja enemmän kuuntelua. Toivon, että emoseurakunta kuulee kappeliseurakuntia ja että seurakunta kuulee seurakuntalaisia.

Toivon, että me valtuutetut maltamme päätöksenteossa kuunnella myös toinen toisiamme. Olen ollut vuosien ajan mukana monenlaisten luottamustehtävien hoidossa ja suurimmat saamani merkityksellisyyden kokemukset ovat liittyneet nimenomaan kuuntelemiseen ja kuulluksi tulemiseen: erityisesti siihen, että on itse kuunnellut ihmisiä ja saanut sitten olla mukana toteuttamassa kuntalaisten, seurakuntalaisten tai vaikkapa lasten ja nuorten toiveita.

Uskon, että uudistuneella, monin tuorein silmin ja toivon mukaan avarin sydämin varustetulla seurakuntavaltuustolla on näiden toiveiden täyttämiseen erinomaiset edellytykset.

Juho Tiainen
Seurakuntavaltuuston puheenjohtaja

Uusimmat uutiset

Kommentoidut