Puheenvuoro: Xamk on vahva ja autonominen korkeakoulu

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk toimii Kotkassa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa. Suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä toimivat rinnan yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Molemmilla on omat erityiset roolinsa.

Yliopiston tehtävänä on tehdä tieteellistä perustutkimusta, ammattikorkeakoulut antavat korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin ja tekevät soveltavaa, erityisesti pk-yritysten ja alueiden kehittymistä edistävää kehittämistyötä. Ammattikorkeakoulujen perusrahoitus tulee opetus- ja kulttuuriministeriöltä, ei omistajakaupungeilta. Toimiluvasta päättää valtioneuvosto.

Xamkista valmistuu joka vuosi 1 700 osaajaa työelämän tarpeisiin ja valmistuneiden työllistymisaste on 75 prosenttia. Xamkin aktiivinen tutkimus- ja kehittämistoiminnan hankekanta on ylittänyt jo 60 miljoonan euron rajan. Tutkimus- ja kehittämistoiminta on kasvanut sekä Etelä-Savossa että Kymenlaaksossa.

Ammattikorkeakoululla on merkittävä rooli työelämässä ja alueiden elinvoimaisuuden kehittämisessä Kaakkois-Suomessa. Unohtaa ei voi myöskään Xamkin aluetaloudellista vaikutusta, joka oli vuonna 2017 ostoina ja verotuloina alueella noin 28 miljoonaa euroa.

Strategiansa mukaisesti Xamk on autonominen vahva korkeakoulu – itsenäinen toimija, jolla on strategisia kumppaneita. Joulukuussa 2018 solmitun sopimuksen mukaisesti Xamk toimii syventyvässä strategisessa kumppanuudessa erityisesti huipputiedettä edustavan Aalto-yliopiston kanssa.

Yhteisiä projekteja, henkilökuntavaihtoa sekä opiskelijoille avautuvia koulutuspolkuja kehitetään jatkuvasti Aallon kanssa. Xamk tekee yhteistyötä myös muiden kotimaisten ja ulkomaisten korkeakoulujen kanssa ja oppilaitosten kanssa, joista tärkeimmät ovat Hämeen ammattikorkeakoulu ja omien maakuntiemme toisen asteen oppilaitokset tasavertaisina kumppaneina.

Xamkissa opiskelee 10 000 opiskelijaa ja tarjolla on 62 amk-tutkintoon johtavaa koulutusta ja 27 ylempään amk-tutkintoon johtavaa koulutusta. Vuonna 2005 asetuksessa 426/ §10 säädettiin, että ylempi amk-tutkinto vastaa maisterin tutkintoa. Tulevassa hallitusohjelmassa ylempien korkeakoulututkintojen vastaavuutta olisi syytä selkiyttää työmarkkinoita varten esim. yhteisellä maisteritutkintonimikkeellä.

Olisi yhteiseksi hyväksi jos Xamkin omistajakaupungeissa entisestään hyödynnettäisiin ammattikorkeakoulua alueidensa moottorina ja vetovoimatekijänä sekä ylpeänä tuotaisiin esille omaa kaupunkia korkeakoulukaupunkina.

Jyrki Koivikko
Kouluneuvos
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtaja

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut