Puheenvuoro mielenterveyspäivän alla: On ihmisiä, jotka vievät energiaa jokaisella tapaamisella — Mitä kaikkea voimme toisen ihmisen niskaan kaataa?

Töissä voi työkaveri kohdella sinua kuin ilmaa tai puhua niin paljon, ettet saa sanotuksi mitään järkevää lausetta hänen vuodatuksensa väliin. Joskus voi työkaveri alistaa teoillaan sekä nokitella niin, että tunnet itsesi täysin osaamattomaksi. Välillä joutuu suojautumaan toisen asenteelta ja pahoilta sanoilta.

Meitä on moneksi, tulin taas kerran huomanneeksi.
On ihmisiä, jotka vievät energiaa jokaisella tapaamisella. On ihmisiä, jotka kaatavat niskaamme kaiken oman pahan mielensä. Töissä voi työkaveri kohdella sinua kuin ilmaa tai puhua niin paljon, ettet saa sanotuksi mitään järkevää lausetta hänen vuodatuksensa väliin.
Joskus voi työkaveri alistaa teoillaan sekä nokitella niin, että tunnet itsesi täysin osaamattomaksi.
Kesällä minuun otti yhteyttä puolituttu ihminen, joka koki olonsa niin huonoksi, että uhkaili tehdä itselleen jotain, ettei huominen päivä enää koittaisi.
Se sai minut pysähtymään ja miettimään, kuinka me kohtelemme toista ihmistä. Mitä kaikkea voimmekaan toisen ihmisen niskaan kaataa?

Ihmisellä on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi kaikkina elämänkaaren aikoina. Se on tärkeää meille kaikille sukupuoleen, ikään tai kansallisuuteen katsomatta. Saada olla ihminen ihmisten keskuudessa, yksi muiden joukossa.
Mehän synnymme suhteisiin. Ensin omat vanhemmat, sitten sisarukset, ystävät, koulukaverit, työkaverit, harrastuspiirit jne. Olemme koko elämämme osa erilaisia yhteisöjä. Ratkaisevaa onkin se, miten niissä toimimme yksilöinä, toisia kohdaten.
Itse olen harjoitellut jo muutaman vuoden kunnioittavaa kohtaamista. Pyrin pysähtymään siihen hetkeen, kun kohtaan toisen ihmisen. Yritän aidosti olla läsnä juuri siinä arvokkaassa kohtaamisen hetkessä ja kuunnella, mitä toisella on minulle sanottavaa.
Aina se ei onnistu. Välillä joutuu ikään kuin suojautumaan toisen asenteelta ja pahoilta sanoilta. Silloin tulee ymmärtää, että hän ei oikeastaan tarkoittanut purkaa niitä minuun, vaan purkaa omaa pahaa mieltään. Ja sitten yrittää omalla osaamisella tai asenteella auttaa sen, minkä siinä hetkessä pystyy.

Tunnetaidot ovat kova sana sekä työelämässä että yhteisöissä.

Uskonkin vakaasti, että tunnetaidot ovat kova sana sekä työelämässä että yhteisöissä toimimisessa. Herkkyys tuntea ja eritellä tunteitaan. Mikä on minun tunnekokemukseni ja mistä se nousee kohtaamisissa.
Ihminen on tunteva yksilö. Tunteet ovat mukana meidän jokapäiväisessä arjessa niin kuin elämän suurissa ratkaisuissa. Tunteiden myötä ihminen saa vaikutelmia ja tekee välittömiä tulkintoja toisista ihmisistä ja ympäristöstään. Tunteet antavat tietoa siitä, mikä on innostavaa, vastenmielistä, surullista ja lannistavaa, tärkeää tai vähemmän tärkeää.
Meillä kaikilla on oikeus elää hyvää tasapainoista elämää, nauttia luonnosta ja mukavista ihmissuhteista. Välillä vaipua yksin miettimään oman elämän suuntaa, välillä peilata ajatuksia ystävien kanssa. Välillä kääntyä vain rakkaiden läheisten puoleen.
Meillä kaikilla on oikeus tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenämme.
Minulla on siihen oikeus. Tämä on minun elämäni, lahjaksi saatu. Matkalla opetellen, kuinka olla ihminen.

Maailman terveysjärjestö, WHO, viettää 10. lokakuuta jokavuotista kansainvälistä mielenterveyspäivää.

Aija Laukkanen
Savonlinnan seudun Mielenterveysseura ry
Hallituksen jäsen