Puheenvuoro: Elämää taajamamerkin molemmin puolin

Osa ruokaketjusta katkoo lyhytnäköisesti sitä itse.

Etelä-Savo on rikkaiden luonnonvarojen, harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien maakunta. Etelä-Savo on vaurastunut maaseudun tarjoamien luonnonvarojen kestävän ja tehokkaan hyödyntämisen ansiosta.
Maaseutuelinkeinojen investoinnit ovat kunnille ja maakunnalle edullisia, sillä ne tehdään yrittäjien omalla riskillä ja ne tuovat alueelle verotuloja. Lisäksi ne perustuvat pitkälti paikallisiin raaka-aineisiin ja osaamiseen.
Tutkimusten mukaan yksi maatalousyrittäjä antaa työtä vähintään 1,5 henkilölle. Maatilojen kautta liikkuvat rahavirrat tuovat hyvinvointia erityisesti paikallistalouteen.

Maakunta ja kunnat voivat osaltaan edesauttaa myös maaseudulla toimivien yritysten toimintaedellytyksiä. Kaikkien on hyvä muistaa, että elämää on myös taajamerkin sillä puolella, jossa ei ole yhteisesti kustannettuja katuvaloja.
Julkisten hankintojen osalta tulee suunnata suomalaisen lainsäädännön mukaisesti tuotettuun ruokaan, uusiutuvaan energiaan, puuhun ja lähialueen palveluihin.
Maankäyttöpolitiikalla ja kaavoituksella tulee varmistaa, että kunnan kaikilla alueilla voi asua ja yrittää.
Viranomaisten on omaksuttava ja myös toteutettava asiakaslähtöistä toimintaa, jolla vahvistetaan maaseudun yrittäjien ja sitä kautta koko maakunnan elinvoimaisuutta.
Viisas maakunta- ja kuntapäättäjä vaatii, että kaikkien päätösten ja valintojen vaikutukset maakunnan ja kunnan kaikkiin alueisiin ja siellä toimiviin yrityksiin selvitetään ennen päätöksentekoa.
Maakunnan ja kuntien tulee ottaa strategiseen päätöksentekoon mukaan maaseutu- ja yritysvaikutusten arviointi, maatalous mukaan lukien.

Menestyäkseen Suomen ja suomalaisten tulee olla yhtenäinen maa.
Itsenäisen ja menestyvän maan tunnusmerkkinä on kannattava maatalous ja sitä kautta toimiva ruokaketju. Tällä hetkellä näin ei ole, meillä on vain ketjun pätkiä ja osa ketjusta katkoo lyhytnäköisesti sitä itse.
Lähivuodet sisältävät monia maaseudun elinvoimaisuuteen vaikuttavia asioita. Niihin vaikuttaminen maaseudun kannalta myönteisellä tavalla on kaikkien yhteinen etu.

Vesa Kallio
Toiminnanjohtaja
MTK-Etelä-Savo

Osallistu keskusteluun

Itä-Savo