Savonlinnan seudun mökkiläinen, mitä palveluja haluat? – Tarpeita ja tyytyväisyyttä selvitetään kyselyllä

Vapaa-ajan asunnoilla vietetään yhä enemmän aikaa ja palvelujen tarve kasvaa.

Petri Vanhanen

Mökeillä vietetään yhä enemmän aikaa ja paikallisten palvelujen tarve kasvaa. Arkistokuva
Mökeillä vietetään yhä enemmän aikaa ja paikallisten palvelujen tarve kasvaa. Arkistokuva

Savonlinnan Hankekehitys Oy pyrkii kyselyn avulla selvittämään Savonlinnan seudulla, miten korona on vaikuttanut alueen mökkeilyyn, kuinka tyytyväisiä mökkeilijät seutuun ovat ja minkälaisia palveluja he kaipaisivat, yhtiö tiedottaa.

Ainakin kiireettömien terveyspalvelujen kysyntä on jo kasvanut. Kysely kuuluu monipaikkaisuutta edistävään Laiturilla 2 -hankkeeseen.

– Kulunut vuosi on ollut huima mökkeilyvuosi, eikä se ole päättynyt ihmisten jatkaessa etätöitä mökeillään, toteaa hankekoordinaattori Panu Litmanen tiedotteessa.

Mökkien omistajat ikääntyvät, mutta toisaalta uusi sukupolvi viettää mökeillä yhä enemmän aikaa tehden etätöitä. Tarpeet muuttuvat, ja niihin vastaamiseksi tarvitaan tietoa.

Savonlinnan seudulla tehtiin kesällä vilkkaasti mökkikauppaa, eikä Litmanen usko uusien mökkiläisten vielä ehtineen tutustua alueen koko tarjontaan.

Kysely on laadittu yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun data-analytiikkaopiskelijoiden kanssa. Vastausten perusteella yritykset voivat kehittää palvelujaan ja kaupunki konkretisoida strategiaansa.

Oletus on, että monipaikkainen elämäntyyli yleistyy ja vapaa-ajan asukkaat ovat yhä kiinteämmin mukana täkäläisessä elämässä ympäri vuoden.

Litmasen mukaan vapaa-ajan asukkaita pitää palvella hyvin ja kuunnella herkällä korvalla.

– Heidät ja savonlinnalaiset erottava viiva on Saimaaseen vetäisty. Ero alkaa hävitä heti, kun lopetamme sen piirtämisen, Litmanen linjaa tiedotteessa.

Savonlinnan seudun vapaa-ajanasukkaiden palvelukyselyyn pääsee tästä.