Ensin löytyi unelmien tontti, sitten ihana mies — Anne ja Lauri Iivonen halusivat kodikseen omaperäisen hirsitalon, joka kunnioittaa perinteistä rakennustapaa

Rakennusprojekti eteni saunamökistä aitan ja varastojen kautta päärakennukseen.

Marleena Liikkanen

Talon seinät ovat 27 senttiä paksua lamellihirttä, kertovat Anne ja Lauri Iivonen. Tapetti on paperitapettia. Seinällä on Matti J. Raution akvarelli Paimensaaresta. Olohuoneen isot lamput on pelastettu Lappeenrannan Rakuunamäen entisestä kasarmituvasta.  Hirsirakennus elää, joten leveät ovi- ja ikkunalistat eivät ole yksin tyyliseikka.
Talon seinät ovat 27 senttiä paksua lamellihirttä, kertovat Anne ja Lauri Iivonen. Tapetti on paperitapettia. Seinällä on Matti J. Raution akvarelli Paimensaaresta. Olohuoneen isot lamput on pelastettu Lappeenrannan Rakuunamäen entisestä kasarmituvasta. Hirsirakennus elää, joten leveät ovi- ja ikkunalistat eivät ole yksin tyyliseikka.

Oli lämmin loppukesän yö vuonna 2007. Anne Iivonen (os. Niemi) puuhaili elokuun illassa tontillaan Taipalsaaren Kuivaketveleen lähellä, kun ohi pyöräili tuttu mies: Lauri Iivonen.

— Lähdetäänkö jonnekin, Niemi huikkasi.

Iivosen kanssa Niemi oli aiemmin asioinut rakentaessaan tontilleen saunamökkiä ja piharakennusta.

— Kiva mies, eikä ollut mitään erityistä tekemistä.

Yhdessä pyöräiltiin ensin Taipalsaarelle. Kun kaikki siellä oli kiinni, lähdettiinkin Lappeenrantaan Linnoituksen yöhön.

Siitä sukeutuikin pidempi reissu. Jo seuraavana vuonna Niemen nimi vaihtui Iivoseksi.

Marleena Liikkanen

Talon emäntä askaroi ulkomaalaukset vuorotteluvapaallaan. Iivoset ovat taloonsa tyytyväisiä, mutta  ajattelevat nyt, että pienempikin riittäisi ja terasseja usein huoltoa kaipaavine pylväineen voisi olla vähemmän.

Elämässä oli talon mentävä aukko

Iivoset ovat asuneet uljasta, keltaista hirsitaloaan Linnavuoren kupeessa nyt seitsemän vuotta. Talon tarina alkoi kuitenkin jo vuonna 1998.

Annen, silloisen Niemen, elämä haki vielä suuntaa, mutta hän säästi jo asuntoa varten.

— Olin yksinhuoltajan lapsi. Ajattelin, että jos joskus saisi sellaisen paikan, mitä voisi sanoa kodiksi.

Koti Niemellä toki oli ollut, mutta jokin aukko elämässä ei ottanut täyttyäkseen.

Niemi kävi katsomassa vanhaa taloa vanhan Taipalsaarentien varressa, mutta kiinnostuikin siitä, mitä oli talon vieressä: mansikkapaikka, metsäkumpare, kalliota ja näkymä Saimaalle kohti aamunkoittoa. Lähellä kohosi yksi Suomen rautakauden lopun muinaislinnoista.

Ehkä tällä yritetään vahvistaa sitä, mitä ei ole. Kasvatetaan ilmajuuria. — Anne Iivonen

Niemi kirjoitti Taipalsaaren seurakunnalle, joka omisti alueen. Seurakunta suostui myymään määräalan.

Marleena Liikkanen

Pihapiiri rakentui ennen päätaloa. Sauna valmistui millenniumiksi, ja sen hirret on tilattu Konnunsuon vankilan tehtaalta, kertoo Anne Iivonen.

Työmaalla asuttiin teltassa

Taskussa oli jo lupa omakotitalolle, kun työt kutsuivat tontinomistajan Helsinkiin. Tontille nousi vain saunamökki. Sen työmaalla Niemi vapaillaan telttaili ja koki katiskoitaan.

Saunamökki osoittautui kuumaksi nukkua. Oli rakennettava myös aitta.
Aitan jälkeenkin tontille nousi vielä rakennus poikineen ennen taloa. Sillä kun Niemi ja Iivonen kohtasivat, syntyi kahden käytännöllisen ihmisen liitto.

Iivosella oli jo talo, mutta oli valittava, missä yhteinen maja olisi. Se päätettiin rakentaa, ja työ sujui parhaiten, kun ensin rakennettiin varastot ja autosuojat.

— Monttu kaiken keskellä täyttyi viimeiseksi. Monet ehtivät miettiä, että mitähän lomakylää idänpojalle tähän rakennetaan, Iivoset nauravat.

Marleena Liikkanen

Talon sydän on jyhkeä keskusmuuri uuneineen ja helloineen. Okran ja maan sävyiset pintatiilet tilattiin Tanskasta. Helge-kissa rakastaa uunin päällä oleilua. Uunin vierestä portaat johtavat kylmälle ullakolle.

Helleputki koetteli muurareita

Hajuherkälle emännälle hirsitalo tuntui turvallisimmalta valinnalta — yhtä puuta koko seinä. 

— Eikä tarvinnut suunnitella erikseen ulko- ja sisäpintoja, pariskunta tuumii.

Muuta suunniteltavaa kyllä riitti. Rakennusmestarina Lauri Iivonen laati itse talon suunnitelmat. Talon toimittaja valikoitui sillä perusteella, että se toteutti toiveet ja tuotti lupapiirrokset sähköisesti.

Hirsitehdas teki taloon vain kehikon ja katon. Perustukset ja muhkean sydänmuurin Iivonen muurasi itse sekä teki myös sisätyöt. Ulkomaalaukset askaroi emäntä vuorotteluvapaallaan.

Kesällä 2010 Suomea piinasi ennätyshelle, kun Iivoset muurasivat. Anne sekoitti alhaalla laastisatsin, Lauri hinasi sen ämpärillä yläilmoihin. Ilma seisoi. Muurarin lippalakista valui hiki noroina laastipaljuun.

Talvella sitten paleltiin. Lauri sai talonsa myytyä syksyllä, kun uuden talon sisätyöt olivat kesken. Ei auttanut kuin pakata omaisuus banaanilaatikoihin ja muuttaa talveksi aittaan.

— Katsottiin telkkarista Stalingradin taisteluita, paleltiin ja siemailtiin konjakkia.

Marleena Liikkanen

Liki kaikki kalusteet ovat perittyjä ja kertyneet taloon vähä vähältä.

"Jotain työväentalon ja suojeluskuntatalon väliltä"

Nyt Iivoset pystyvät jo arvioimaan, mitä tuli tehtyä.

— Jotain työväentalon ja suojeluskuntatalon väliltä, silmäilee Lauri Iivonen kotiaan.

Piparkakkutaloa ei haluttu, ei myöskään maalaisromanttisia ristisalvoksia — ei niitä hirsitaloissa ollut ennenkään. Kattokulmasta haluttiin perinteinen.

Valinnat johtivat ekologiseen suuntaan. Talo on suuri ja huoneet korkeat, mutta 12 000 kilon sydänmuuri varaa hyvin lämpöä. Maalämpöpumppu pöhisee, ja energiankulutus on kokonaisuudessaan 11 000 kilowattituntia vuodessa, vaikka lämmitettävänä on 140 neliötä, saunamökki ja iso varasto.

Leivinuunissa ja hellalla kypsyvät ruuat ja lämpenevät jopa tiskivedet.

Muutama vuosi sitten kalliolle talon viereen asennettiin aurinkopaneelit. Ne tuottavat vuodessa kolmisentuhatta kilowattituntia. Pyykki on siitä lähtien pesty aurinkoisina päivinä.

Marleena Liikkanen

16 aurinkopaneelia ovat olleet käytössä nyt kolmisen vuotta. Kesällä ne tuottavat sähköä hieman ylikin oman tarpeen.

Asumiskulut ovat tasan 302 euroa kuukaudessa, ovat Iivoset laskeneet. Siinä ovat mukana vakuutukset, kiinteistöverot ja ilmanvaihtosuodattimet. Toiveissa oli painovoimainen ilmanvaihto, mutta energiavaatimukset kävivät liian hankaliksi täyttää.

Jotkut valinnat ovat olleet helppoja, sanoo Anne.

— Ihmiset kysyvät, mistä keksimme värit. Eihän niitä tarvitse keksiä, ne ovat kaikki luonnossa.

Pintaansa talo sai keltaokraa keittomaalia. Luonnon jatkeeksi rakennettiin myös piha. Tontilta saa hyvin luonnonmarjaa, mutta pihaan istutettiin myös kymmeniä uusia kasvilajikkeita, suuri osa marjaa tuottavia pensaita.

— Mitä ei itse syödä, syövät linnut.

Se on pieni hyvitys siitä, että tontilta piti kaataa puita.

Marleena Liikkanen

Maalämpö lämmittää myös kaksi piharakennusta, kertoo Lauri Iivonen.

Tilaa tuli hieman liikaa

Iivoset ovat tyytyväisiä taloonsa. Mutta jotain tehtäisiin nyt toisinkin.

— Pienempikin riittäisi. Kulkusiltoja vähemmän, ja saumapeltikatto.
Koko merkitsee aina kustannuksia. Terassien lehtikuusilattiat taas kestävät aikaa, mutta kaiteet ja pylväät eivät.

Häämatkalla Lissabonissa ihaillut tiilikatot olisi myös kannattanut unohtaa. Jos katossa on paljon sisätaitteita, tiili tuppaa kärsimään jäästä.

Asuinpaikka on ajan mittaan vain parantunut. Se, että Saimaan Kuitu veti alueelle valokuidun oli iso asia Iivosille, jotka työskentelevät paljon kotonaan.
Saimaakin liplattelee vieressä Kivisalmen pumppaamon ansiosta entistä puhtaampana.

Kaikesta hyvästä huolimatta Iivosilla takoo takaraivossa tieto, että jokainen rautakaupasta kannettu kapine kuluttaa luontoa. Miksi he ryhtyivät näin isoon urakkaan? 

Pesänrakennusta, arvioi pariskunta. Ja käsityöläisyyttä.

— Se on sitä, että jaksaa tehdä, eikä ajattele, että tuo välttää, Lauri Iivonen määrittelee.

Marleena Liikkanen

Kylämiljöön maalasi Erkki Lahikainen 50-luvun lopun Pallosta tai Hakalista Lappeenrannassa. Sen maisemassa Anne Iivonen voisi kuvitella itsekin asuvansa. Taulin Anne on saanut taulun perintönä läheisensä Matti Heleniuksen jäämistöstä.

Juupajoella syntynyt evakkovanhempien poika ja isättä kasvanut tyttö rakentavat talon mukana myös itseään. Kodinhoito on heille harrastus, ei taakka.

— Ehkä tällä yritetään vahvistaa sitä, mitä ei ole. Kasvatetaan ilmajuuria, miettii Anne.

Iivoset sanovat ymmärtävänsä, miten iso etuoikeus on elää väljästi kauniissa ympäristössä. Koti on myös turvasatama.

Mutta ikuista ei ole mikään.

— Ehkä joskus menemme pienempään, ja tähän paikkaan yrittää juurtua joku toinen.

Marleena Liikkanen

Anne ja Lauri Iivonen sanovat ymmärtävänsä, miten iso etuoikeus on elää väljästi kauniissa ympäristössä.

Hirsitalo Saimaan rannalla

Missä?

Taipalsaaren Linnavuoressa.

Mikä?

140 neliön hirsitalo 3 500 neliön rantatontilla.

Ketkä?

Rakennusmestari Lauri Iivonen, 60, ja toimituspäällikkö Anne Iivonen, 52.

Miksi?

Haluttiin suunnitella omaperäinen hirsitalo perinteistä rakennustapaa kunnioittaen.