Muistokirjoitus: Riitta Topi

Vaimoni kuolemasta tuli pari viikkoa sitten kuluneeksi yksi vuosi. Olen muuton tieltä ryhtynyt selvittelemään Riitan papereita. Löysin aivan käsittämättömän upean elämäntyön. Hän teki pitkän uran Savonlinnan seurakunnan lapsityön ohjaajana pyhäkoulutyön ja perhetyön saroilla.

Olisi moniakin elämän alueita, joista voisi kirjoittaa. Mutta noiden papereiden kautta nousi yksi ylitse muiden. Se on pääsiäinen ja sen sisältö.

Riitta itse kirjoitti eräässä artikkelissaan Lasten Pyhäkoululehteen: ”Pääsiäinen merkitsee minulle hyvin paljon. Se on suuri juhla. Pääsiäinen on iloa ja riemua tulvillaan. Silloin julistetaan Jeesus elää! Ja se on totta tänäänkin.”

Riitan papereissa on satoja sivuja tekstiä ja kuvia pääsiäisen hengellisestä sisällöstä, mutta vähintään yhtä paljon kuvauksia pääsiäisperinteistä. Hänellä näyttää olleen huikea tietomäärä pääsiäisen vieton historiasta.

Riitta järjesti lukemattoman määrän pääsiäisvaelluksia ja muita tapahtumia lapsille ja perheille. Hän eli pääsiäistä itse ja tahtoi jakaa sitä muille. Riitta oli hyvin visuaalinen ihminen ja siksi hänen järjestämissään tapahtumissa oli paljon rekvisiittaa, värejä, kuvia, esineitä.

Yhtä lailla joulun perinteet olivat hänen sydäntään lähellä.

Yhtä lailla joulun perinteet olivat hänen sydäntään lähellä. ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi” oli hänen usein siteeraamansa vanhan kansan lauselma. Meidän kodissamme pääsiäinen ja joulu olivat näkyvästi esillä kymmenillä eri tavoilla. Kaikki tämä nousi siltä pohjalta, että hän oli syvästi perehtynyt noitten juhlien vanhoihin ja uusiinkin perinteisiin.

Riitta keräsi runsaan kokoelman enkeleitä ja koristemunia. Se ei ollut keräämistä keräämisen vuoksi, vaan pohjana oli vahva tieto siitä, mikä noitten kummankin tehtävä on kristillisessä perinteessä. Enkelit ovat viestin tuojia niin pääsiäisenä kuin joulunakin. Muna on uuden elämän vertauskuva. Se on kätkettynä munan sisälle, mutta ajallaan se murtautuu esiin. Tästähän sekä joulun että pääsiäisen evankeliumit kertovat vahvaa kieltään. Elämä, Jumalan rakkaus murtaa esteet, tulee näkyviin.

Yhtä lailla Riitta oli kerännyt vuosikymmenien mittaan mittavan tietomäärän ikoneista ja niiden tehtävästä kristillisessä hartauselämässä. Tämä liittyy luontevasti siihen, että hän maalasi ikoneita 1970-luvulta asti. Siinäkin olisi jo yhden elämäntyön ainekset.

Riitta teki suurella sydämellä lapsityötä sekä seurakunnassa että valtakunnallisella tasolla. Hänellä oli monia luottamustoimia Lapsityön Keskuksessa mm. hallituksen jäsenenä ja Lasten Pyhäkoululehden toimituskunnassa. Pyhäkoulun Ystävät oli hänen toimintansa foorumina pitkälle eläkeiässäkin eikä se tuli sammunut koskaan. Näistä ansioista hänelle myönnettiin lapsityön ansiomerkki.

Riitta oli sydänjuuriaan myöten emo lapsillemme ja lastenlapsille. Tästä hän puhui usein ja toteutti sitä käytännössä. Emo haluaa pitää poikasensa siipiensä suojassa siihen asti kunnes ne ovat valmiita lähtemään maailmalle. Onneksi lastenlapsia syntyi kyllin monta tämän emorakkauden kohteiksi. Eräs ilmentymä tästä rakkaudesta oli se, että Riitta maalasi kaikille lapsille ja lastenlapsille nimikkoikonit. Ihminen, joka on kantanut läheisiään tällä tavalla mielessään ei ole elänyt turhaan. Riitta ei elänyt turhaan.

Olisihan näistä ollut hyvä kirjoittaa aikaisemminkin. Se kai ei ollut minulle mahdollista. Mutta nyt muuton myötä katselin Riittaa uusin silmin. Ne silmät näyttivät huiman elämäntyön. Sisimpään syntyi myös ilo siitä, että tällaisen hienon ihmisen kanssa olen saanut kulkea yli 50 vuotta.

Risto Topi
Kirjoittaja on Riitta Topin aviomies