Muistokirjoitus: Kaarlo ”Kalle” Salmela 1923—2019

Itä-Savon ja Etelä-Karjalan alueella pitkään vaikuttaneen pelimannin, kansanmuusikoiden ohjaajan, Oltermanni Kaarlo Salmelan siirtymisestä tuon’ilmaisiin tuli tieto helmikuun puolivälissä. Kaarlo oli syntynyt 31.10.1923 ja saavutti elämänsä päätöksen 29.1.2019 Ruokolahdella.

Kalle kasvoi maatalon poikana Puumalassa. Kotona ja sukulaisissa oli soittavaa väkeä, niinpä hän 3-vuotiaana tapaili velimiehen 2-rivisellä tunnistettavasti ’Martin Vappua’. 7-vuotiaana hän jo soitti varpaita kutittavia talkootansseja, jotka yleensä jatkuivat myöhään yöhön. 1930-luvulla pelimanneja kutsuttiin kuuliaisiin, mikä oli tärkeä varainkeruutilaisuus kuulutettavalle parille. Kallella oli 12-vuotiaasta 5-rivinen, jolla sai pidettyä villimmänkin juhlakansan kurissa. Isä neuvon mukaan soitto ei saanut pysähtyä vaikka tappelu alkaisi.

Soittoharrastus kiehtoi nuoren miehen mielen työpäivän päätteeksi ja viikonvaihteessa. Soittokeikat sujuivat talvisin suksin haitari selässä, sulien aikoina polkupyörän tarakalla. Vuosien vieriessä moottoripyörällä ja viimein autolla taittuivat muusikon kilometrit, joita näillä main kertyi runsaasti, kun musiikkia ja tanssia janoava kansa asuu vesien ja metsien maisemissa.

Salmelan nuoruusvuodet sattuivat sota-aikaan. Muusikkotaustansa ansiosta hän pääsi tärkeään, mutta salaiseen työhön sotatantereilla, nimittäin rytmitajua vaativaan koulutukseen radiotiedustelijaksi. TV:ssä oli runsas vuosi sitten dokumentti kahdesta morseaakkoset hallitsevasta veteraanista. Toinen oli Kaarlo Salmela 94 vuotta.

Ruokolahdella Kaarlo toimi liikkeenharjoittajana ja pienkonemekaanikkona, kunnes antautui kokonaan musiikille. Aluksi orkesteri muodostui sotakavereista ja myöhemmin hän kiersi maakuntia omalla nimellä varustetulla orkesterilla. Hän kouluttautui kansanmusiikin ohjaajaksi ja toimi kansalaisopistoissa sekä Itä-Savossa että Etelä-Karjalassa.

Suomen kansanmusiikkiliiton vuosittainen Samuelin Poloneesi-tapahtuma kiertää eri puolilla Suomea ja sinnehän Kallen ohjaamat ryhmät usein osallistuivat. Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan ulottuivat Kallen ryhmien retket.

Kaarlo Salmela toimi aikoinaan Eteläkarjalaisten Nuorisoseurojen Liiton kansanmusiikkitoimikunnan puheenjohtajana ja sai ansiomerkit Suomen Kansanmusiikkiliitosta. Kunniajäseneksi hänet nimitettiin Itä-Savon kansanmusiikkiyhdistykseen, joka myös anoi Oltermannin arvon Kallelle 60-vuotislahjaksi 31.10.1983. Director musices-arvon hän sai 8.6.1990 ja Ruokolahden äijäksi hänet valittiin vuonna 1991.

Kallen omin sanoin: ”On suurta rikkautta kokea ja tuntea kansan ja heimojen sielun viestejä, sillä sitähän kansanmusiikki pohjimmiltaan on”.

Viimeiset vuodet Kaarlo vietti hoivakodissa Ruokolahdella. Häntä jäivät kaipaamaan puoliso, tytär, lapsenlapset, lapsenlapsenlapset ja lukuisa sukulaisten ja ystävien joukko.

Eeva Salmela-Halonen ja Raili Pulkkinen
Kirjoittajat ovat Kaarlo Salmelan tytär sekä ystävä Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistyksestä.