Starboxin reseptilaarissa maissikanatortilloja, chilillä maustettua kuhaa ja flatbread-littaleipiä

Kesäisiä ruokaherkkuja Starboxin tyyliin.

Starbox

Saisiko olla maissikanatortilla? 
Saisiko olla maissikanatortilla? 

Kesähelteet lähestyvät kovaa vauhtia, joten ruokapöytään on mukava kattaa hieman keveämpää syötävää. Starboxin bloggarit kantavat tässä kortensa kekoon, ja esittelevät kolme kevyttä, mutta maukasta kesäistä ruokareseptiä.

Sparkling Friends -blogin Heidi ja Raisa ottavat retkelle mukaan varsin erilaiset eväät, nimittäin maissikanatortillat.

Tortillojen täytteennä on kanaa, salaattia, avokadoa, tomaattia, kurkkua, paprikaa ja basilikaa. Lue ohjeet tortillojen kanan kuorruttamiseen ja paistamiseen sekä kastikkeiden tekemiseen täältä.

Starbox

Kas tässä, omien makumieltymysten mukaan täytettävä flatbread-littaleipä.

Hurmaava-blogin Mari on leiponut pieniä flatbread-littaleipiä. Leipien valmistamista Mari kuvailee suhteellisen helpoksi.

Erilaisilla täytteillä jokaisen saa flatbread-leivistä makunsa mukaisia.

Mari on kokeillut täytteeksi esimerkiksi vuohenjuustoa, mansikoita, prosciutto-kinkkua ja päärynää.

Lue Marin ohje pienten littaleipien tekoon täältä.

Starbox

Nyt on maukasta, chilillä ja sitruunapippurilla maustettua kuhaa.


Maistamista-blogin Tanja on valmistanut kuhasta maukkaan ilallisen. Paikallista kuhaa ja muutama muu aines, niin johan syntyy mahtava illallinen, Tanja kirjoittaa.

Kuha paistetaan chilillä maustetussa oliiviöljyssä ja maustetaan suolattomalla sitruunapippurilla ja sitruunamehulla. Tanjan kuhanmaustamisreseptin voit lukea täältä.

Katso lisää reseptejä Starboxin ruoka ja juoma -osiosta.

Starbox.fi on Kaakon Viestinnän blogiyhteisö, jossa on tällä hetkellä yli 60 bloggaajaa. Blogien aihepiirejä ovat mm. hyvinvointi, matkailu, ruoka, leivonta, kauneus, muoti, urheilu, valokuvaus ja kädentaidot.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Uusimmat uutiset