Luontokolumni: Kottaraiset saivat komeita pönttöjä saunan lauteiksi tarkoitetusta jalopuulaudasta

Pekka Mäkinen

Intuition ohjaamana kannattaa tehdä päätöksiä ja ratkaisuja. Sen pohjalta ovat syntyneet muun muassa monet alkuun ratkaisemattomilta vaikuttaneet tieteelliset ja tekniset oivallukset.

Moni meistä tekee ja on tehnyt intuitiivisia päätöksiä jo pienestä pitäen ilman, että olisi kuullut tai lukenut tästä bisnesmaailmassakin tunnetusta ilmiöstä.

Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä puolustaessani sen käyttöä arkipäivän puuhissa.

Joskus 70-luvun alussa meille tuotiin purkutyömaalta lautoja. Joukossa oli myös ulkomaisia, sähkökoneiden osia sisällään pitäneitä, eksoottisista puulajeista valmistettuja tukevia laatikoita, mm. valkopyökkiä ja tammea.

Ellemme olisi tuolloin yksitoistavuotiaina naapurin pojan kanssa toimineet intuitiivisesti, olisi niidenkin materiaalien joutuminen muuhun kuin yleishyödylliseen käyttöön ollut mitä ilmeisintä.

Teimme siis ratkaisun niiltä innoituksen sijoilta, käärimme hihat ja ryhdyimme toimeen.

Kuormassa olleista havulaudoista huomasimme syntyvän sellaisenaan mitä otollisimpia kottaraispönttöjä; laudan leveys oli valmiiksi 15 senttimetriä. Tarvitsi vain sahailla timpurinsahalla sopivia pätkiä.

Eivät laudanpäät aivan suoria olleet, muttei niiden tarvinnutkaan olla. Jalopuiset laudat olivat valmiiksi sen levyisiä että upposivat pönttöjen sisäkatoiksi ja pohjiksi, kun vain pätki pituudet kohdilleen.

Sen päivän ja seuraavan aikana olimme nikkaroineet parisenkymmentä kottarais- ja leppälinnun pönttöä. Enemmänkin olisi syntynyt, elleivät jalopuulaudat olisi loppuneet.

Muutaman päivän kuluttua äiti ihmetteli, miksei isä löytänyt mistään laudelaudoiksi aikomiaan pyökki- ja tammilautoja. Asia valkeni lopulta isälle, näin hänen pyörittelevän käsissään tähteiksi jääneitä laudanpätkiä.

Kyllä isä lauteet sittemmin nikkaroi, mutta eri puulajista.

Olen tullut vuosikymmenten aikana huomaamaan, etteivät millilleen rakennetut pöntöt aina ole yhtä houkuttelevia kuin vaatimattomammat, vähän vinksallaan olevat.

Syksy on parasta aikaa tyhjennellä pönttöjä. Pikkupakkasella homma hoituu todennäköisemmin ilman lennokkaita välinäytöksiä, sillä kohmeiset ampiaiset asettuvat toisinaan pesämuhjuun.

Pönttöön työnnetyssä kourassa saattaa toki tuntua möngerrystä milloin vain; asumukset ovat monipuolisessa käytössä ympäri vuoden.

Kevät on yleisesti pönttöjen ripustusaikaa, mutta niitä kannattaa kiikuttaa puihin myös syksyisin heti kun intuitio sellaisen signaalin lähettää.

Talveksi ripustettu pönttö otetaan kiitollisuudella vastaan talvipakkasilta suojaa etsivien siivekkäiden taholta.

Kirjoittaja on sulkavalainen luontotarkkailija.

Luetuimmat

Kommentoidut