Tilaajalle

Savon Mafian nyt yksin omistava Janne Kupiainen uskoo alueen tulevaisuuteen – "Kyllähän koronakesä sen osoitti: kun ulkomaille ei pääse, suomalaiset matkailevat Itä-Suomessa"

Vaikka 20 työntekijän irtisanominen oli Lappeenrannassa kova pala, Kupiainen sanoo osaavansa laittaa asioita oikeaan vaakakuppiin. Joskus kovat päätökset on pakko tehdä. – Olen nähnyt maailmalla matkatessani äärimmäistä köyhyyttä ja kurjuutta. Osaan siksi asettaa omat murheeni melko hyvin oikealle tasolle. Kun välillä stressi iskee, muistutan itseäni, että voin olla tyytyväinen, kun on katto pään päällä ja ruokaa pöydässä.

Soila Puurtinen

Ravintola Waahdolle mennyt kesä oli koronasta huolimatta erinomainen. Yrittäjä Janne Kupiainen sanoo, että koronakesä osoitti suomalaisten lähtevän Itä-Suomeen, jos ulkomaat eivät ole vaihtoehtona.
Ravintola Waahdolle mennyt kesä oli koronasta huolimatta erinomainen. Yrittäjä Janne Kupiainen sanoo, että koronakesä osoitti suomalaisten lähtevän Itä-Suomeen, jos ulkomaat eivät ole vaihtoehtona.

Syyskuu on saapunut Savonlinnan Satamapuistoon. Yrittäjä Janne Kupiainen, 44, ohjaa istumaan Waahto-ravintolan kulmapöytään. Tilaa on alkuiltapäivästä, koska ravintola avaa ovensa vasta kello 16. Lomasesonki on takana ja on aikaa pohtia uusia suunnitelmia.

Uusimmat uutiset