Tilaajalle

Haaveile ja tee rohkeita tekoja, kannustaa Sosterin ilopilleri Annukka Niemelä — ”Mikään hallitus ei voi viedä meiltä Saimaata!”

Oululaislähtöinen Annukka Niemelä tuli Savonlinnaan nykyisen avopuolisonsa houkuttelemana vuonna 2017 ja on siitä lähtien työskennellyt Sosterissa psykologina. Hänen mielestään ei ole syytä huoleen, vaikka OKL ja Häppäri ovat menneen talven lumia. Jos Savonlinna istuisi Niemelän vastaanotolla, hän tarjoaisi sille hyväksymis- ja omistautumisterapiaa, joka auttaa kääntämään katseen tulevaisuuteen.

Timo Seppäläinen

Annukka Niemelä uskoo Savonlinnan vahvuuksiin. — Ei sitä tarvitse olla iso, jotta voi olla hyvä. Voi olla pieni ja kiva kaupunki.
Annukka Niemelä uskoo Savonlinnan vahvuuksiin. — Ei sitä tarvitse olla iso, jotta voi olla hyvä. Voi olla pieni ja kiva kaupunki.

Annukka Niemelä istuu harvoin aloillaan, jos muutostarpeita on näköpiirissä. Kun Niemelä aloitti psykologin työt Sosterin lasten ja nuorten yksikössä, hän huomasi pian, että uusiin ihmisiin tutustuminen ei ollut uudessa kaupungissa aivan helppoa. Niemelän mielessä alkoi muhia idea verkostosta, jonka kautta Sosteriin tulevat uudet työntekijät ja harjoittelijat löytäisivät toisensa ja saisivat seuraa vapaa-ajallekin.

Luetuimmat