”Yhtäkkiä vasemmassa silmässäni alkoi tanssia mustia rihmoja” — Lasiaisen irtauma on yleinen ilmiö eteenkin ikääntyneillä ja miinuslaseja käyttävillä

Oireet helpottavat yleensä viikkojen tai kuukausien aikana. Näkökenttää häiritsevä vaiva on hyvä erottaa vakavammasta verkkokalvon repeämästä.

Jaana Kautto

Silmätautien erikoislääkäri Kustaa Hietala kertoo, että lasiaisen irtauma näkyy mikroskoopilla tehdyssä silmänpohjatutkimuksessa. Sillä voidaan varmistaa, ettei lasiaisen irtauma ole vaurioittanut verkkokalvoa.
Silmätautien erikoislääkäri Kustaa Hietala kertoo, että lasiaisen irtauma näkyy mikroskoopilla tehdyssä silmänpohjatutkimuksessa. Sillä voidaan varmistaa, ettei lasiaisen irtauma ole vaurioittanut verkkokalvoa.

"Oli torstai, kesäkuun 27. päivä, ja kello oli vähän yli kaksi iltapäivällä. Istuin työpisteelläni ja kirjoitin juttua.

Yhtäkkiä vasemmassa silmässäni alkoi tanssia mustia rihmoja.

Räpyttelin silmiäni ja välillä pidin niitä kiinni. Näköhäiriö ei hävinnyt minnekään. En sairasta migreeniä, mutta ensimmäinen ajatus oli, voiko migreeniin liittyvä näköhäiriö olla vain toisessa silmässä.

Rihmat olivat todella häiritseviä. Säikähdin. Sitten menin nettiin ja googletin. Oireille taisi löytyä selitys."

Lasiaisen irtauma liittyy usein ikääntymiseen

Kyse on yleisestä ikääntymiseen liittyvästä ilmiöstä, lasiaisen irtaumasta. Tavallisinta se on keski-iän ohittaneilla mutta voi vaivata myös nuorempia.

— Kaksi kolmasosaa ihmisistä saa lasiaisen irtauman jossain vaiheessa elämää. Se on yleisempi likitaitteisilla eli miinuslaseja käyttävillä, ja heillä se voi tulla noin kymmenen vuotta aiemmin, samoin kuin diabeetikoilla, kertoo Suomen Terveystalon silmätautien erikoisalajohtaja, ylilääkäri Matti Seppänen.

Lasiaiseksi kutsutaan silmän sisällä olevaa geelimäistä hyytelöä. Se täyttää silmän sisäosan. Lasiaisen hyytelömäisyys muuttuu iän myötä aiempaa vesimäisemmäksi, minkä vuoksi lasiainen irtoaa usein verkkokalvolla olevista kiinnityskohdistaan.

— Ikääntymisen lisäksi muita syitä voivat olla lasiaisen tulehdukset, silmään kohdistuneet iskut ja silmäkirurgiset toimenpiteet, kuten kaihileikkaus, Seppänen mainitsee.

"Silmässäni tanssivat rihmat olivat vähän niin kuin veden päällä kulkevia pitkäjalkaisia vesimittareita. Minulla ne olivat sysimustia, kuin mustetta.

Myöhemmin samana päivänä rihmat alkoivat väistyä. Tilalle tulivat valonvälähdykset. Omituisia olivat myös läpikuultavat madot, joita näkökentässäni kellui.

Seuraavaksi näkökenttään alkoi asettua himmeä kalvo.

Kaikki ajatukseni olivat silmässä ja sen tuntemuksissa. Välillä silmä tuntui kuivalta ja tiputtelin siihen kostuttavia tippoja. Näin hyvin, mutta lukeminen tuntui työläältä."

NETTI - Miten irtauma tapahtuu-01.jpg

Oireet voivat olla pelottavia

Lasiaisen irtauma ilmenee erilaisina näköhäiriöinä. Oireet voivat olla pelottavia, jos niitä on paljon ja ne ovat alkaneet äkillisesti.

— Kipua tai kirvelyä irtauma ei aiheuta, sanoo lääketieteen tohtori, silmätautien erikoislääkäri Kustaa Hietala Silmäterä Oy:stä.

Ensimmäinen oire on usein harsomainen samentuma. Silmässä voi liikkua myös hahtuvia eli ikään kuin langanpätkiä, roskia, matoja ja kärpäsiä — kaikkia näitä potilaat ovat kertoneet näkevänsä.

— Usein irtaumaan liittyy myös salamointi erityisesti näkökentän laidalla. Eräiden tutkimusten mukaan sitä esiintyy noin puolella lasiaisirtaumapotilaista, Matti Seppänen arvioi.

Näköhäiriöt liikkuvat katseen mukana, ja niiden läpi näkee. Joskus häiriöitä on niin paljon, että ne häiritsevät näkemistä.

Lasiainen voi irtautua myös niin vähitellen, että se voi olla oireeton.

— Jos irtauma aiheuttaa oireita keskeiseen näkökenttään, silloin siihen kiinnittää huomiota. Näkökentän reunalla se voi jäädä huomaamattomaksi, ja joskus lasiaisen irtauma tulee ilmi vasta silmälääkärin rutiinitutkimuksessa, Seppänen toteaa.

"Luin kasapäin nettiartikkeleita lasiaisen irtaumasta. Arvelin, ettei välitöntä vaaraa ole. Jätin kuitenkin illalle suunnittelemani kuntosalin väliin, sillä olin lukenut, että rehkimistä kannattaa välttää.

Seuraavana aamuna oireet olivat ennallaan, vaikka niihin alkoi hieman jo tottua. Lähestyvä viikonloppu pani empimään. Menisinkö sittenkin silmälääkäriin vielä tänään?"

Eveliina Salomaa

Tältä silmä näyttää mikroskoopilla tutkittaessa.
Tältä silmä näyttää mikroskoopilla tutkittaessa.

Jos näkökyky heikkenee, tutkimuksiin pitää mennä heti

Useimmiten lasiainen irtautuu ilman ongelmia.

Jos leijuvien hahtuvien lisäksi silmässä ei ole muita oireita, päivystykselliseen tutkimukseen ei ole tarvetta. Seppäsen mukaan silmä on kuitenkin hyvä käydä tutkituttamassa lähipäivinä.

— Silmän mikroskooppitutkimuksessa irtauma näkyy usein selkeästi, hän toteaa.

Sen sijaan tutkimuksiin on mentävä heti, jos näkökentässä on tumma yhtenäinen varjo, nokimaista sadetta, viivojen vääristymistä tai näkökyvyn alenemaa. Silloin kyse voi olla kiireellistä hoitoa vaativasta verkkokalvon repeämästä tai irtaumasta.

"Pääsin vielä samana päivänä silmälääkärille. Ammattilaisen tutkimus vahvisti, että kyse oli lasiaisen irtaumasta. Huojentavaa oli, että verkkokalvo oli kunnossa.

Sain ohjeeksi välttää voimakasta ponnistelua seuraavat pari kolme viikkoa, etteivät lasiaisen liikkeet vaurioita verkkokalvoa."

Näköhäiriöt voivat jäädä elinikäiseksi vaivaksi

Oireet helpottavat yleensä viikkojen tai kuukausien aikana. Samenemat vaalenevat ja painuvat alas eli pois näkökentästä.

Osalle näköhäiriöt jäävät kuitenkin elinikäiseksi vaivaksi.

— Se on harvinaisempaa, mutta valitettavasti lasiaishahtuva voi jäädä keskeiselle alueelle näkökenttään. Ajan mittaan näkökentässä olevaan hahtuvaan voi sopeutua, sillä usein toinen, paremmin näkevä silmä tulee hiukan hallitsevammaksi, Seppänen sanoo.

Täydellinen lasiaisen irtauma ei voi uusia. Jos lasiainen irtautuu osittain, irtautuminen voi jatkua myöhemmin ja oireet alkaa uudestaan.

"Tätä juttua kirjoittaessani syyskuun puolivälissä silmänurkassani on edelleen himmeä kalvo, ja välillä myös madot näyttäytyvät. Alkuvaiheeseen verrattuna tilanne on kuitenkin paljon parempi.

Jään odottelemaan — onhan minulla vielä toinen silmä."

Kursivoidut kohdat ovat jutun kirjoittajan omia kokemuksia.

On tärkeää tietää, millaisesta irtaumasta on kyse

Lasiaisen irtauma on kiusallinen mutta vaaraton vaiva. Jos se aiheuttaa verkkokalvon repeämän tai irtauman, tilanne on vakava ja hoitoon on kiire.

Lasiainen on kiinni verkkokalvon pinnassa. Joskus se saattaa olla siinä tavallista tiukemmin kiinni ja irrotessaan vetää repeämän verkkokalvoon.

— Arviolta 10—15 prosenttiin oireisista lasiaisen irtaumista liittyy verkkokalvon repeämä, toteaa silmätautien erikoislääkäri Kustaa Hietala.

Repeämän yhteydessä lasiaiseen voi vuotaa verta, jolloin näkö sumenee ja näkökentässä voi esiintyä varsinkin alkuvaiheessa nokimaista sadetta.

— Tällöin tutkimukseen pitää hakeutua viimeistään seuraavana aamuna, Hietala neuvoo.

Pienet repeämät pystytään usein korjaamaan laserilla.

— Verkkokalvon reuna-alueella sijaitseva repeämä on tärkeä riskitekijä verkkokalvon irtaumille, joten ne hoidetaan laserilla lähes aina, Hietala kertoo.

Jos verkkokalvon repeämää ei hoideta, se voi johtaa nesteen tunkeutumiseen verkkokalvon alle ja aiheuttaa sen irtauman. Verkkokalvon irtauma vaatii aina leikkauksen.