Lapin hiihtokeskukset sulkevat oviaan koronapandemian takia

Esimerkiksi Ylläs-Skin takana oleva emoyhtiö sulkee kaikki toimintonsa viimeistään ensi viikon lauantaina.

Laura Oja

Lapissa loppukevään hiihtosesonki loppuu koronaviruksen vuoksi. Arkistokuva.
Lapissa loppukevään hiihtosesonki loppuu koronaviruksen vuoksi. Arkistokuva.

Lapin hiihtokeskuksia muun muassa Ylläksellä ja Oloksella menee kiinni koronaviruspandemian vuoksi. Asiasta kertoi perjantaina North European Invest, joka on Lapland Hotelsin, Lapland Safariksen, Lapland Ski Resortsin ja Ylläs-Skin emoyhtiö.

Yhtiö on päättänyt sulkea kaikki toimintonsa viimeistään ensi viikon lauantaina. North European Investin mukaan iso osa kohteista sulkee ovensa jo aiemmin nopeutetussa aikataulussa.

Sulkeminen koskee Lapin ja Etelä-Suomen hotelleja, ravintoloita, ohjelmapalveluita sekä hiihtokeskuksia Ylläksellä, Oloksella, Pallaksella, Luostolla ja Ounasvaaralla. Hiihtokeskusten viimeinen aukiolopäivä on ensi viikon perjantaina.

– Olemme seuranneet viranomaisten ohjeistuksia tarkasti ajatellen kaikkia toimipisteitämme. Nykytilanteessa olemme päätyneet seuraavana luonnollisena askeleena sulkemaan kaiken toimintamme Lapissa, jotta voimme omalta osaltamme osallistua epidemian kontrolloimiseen, yrittäjä Pertti Yliniemi kertoo tiedotteessa.

Yhtiöt ottavat yhteyttä varauksia tehneisiin asiakkaisiin.

STT kertoi torstaina, että aluehallintovirastot eivät ole toistaiseksi rajoittamassa hiihtokeskusten toimintaa, vaikka niissä on nyt runsaasti asiakkaita. Hallitus on rajoittanut julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositellut välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan tämä ei kuitenkaan koske laskettelurinteitä.