Tilaajalle

Hengityssuojainten käytössä on eroja eri puolilla maailmaa – Virallisia linjauksia hiotaan parhaillaan – "Kasvomaskit saattavat tuudittaa valheelliseen turvallisuudentunteeseen", muistuttaa savonlinnalainen Asta Alapuranen

WHO käy läpi omia suosituksiaan kasvomaskeista, ja THL odottaa uutta linjausta. Samaan aikaan internet täyttyy koronamaskien tee se itse -ohjeista.

Soila Puurtinen

– Huivi on hyvä muistuttaja itselle ja muille, että näinä aikoina kannattaa pitää etäisyyttä, sanoo savonlinnalainen Asta Alapuranen.
– Huivi on hyvä muistuttaja itselle ja muille, että näinä aikoina kannattaa pitää etäisyyttä, sanoo savonlinnalainen Asta Alapuranen.

Savonlinnalainen Asta Alapuranen lähtee kauppareissuilleen hyvin kevyesti varustautuneena: Hän ei ota mukaansa mitään ylimääräistä tavaraa, ei puhelimia, ei rahapusseja, pelkkä taskuun työnnetty pankkikortti riittää. Kasvojensa alaosan yli hän vetäisee huivin moninkerroin suun ja nenän peitoksi.