Ajokortti kelpaa yhä harvemmin henkilöllisyystodistuksena — Osa ihmisistä ottaa nokkiinsa, kun tuttuun asiakirjaan ei enää luoteta

Henkilökortteja haetaan yhä enemmän, kun tunnistautumisen käytännöt tiukkenevat. Vuodenvaihteessa voimaan tuleva laki rajoittaa entisestään ajokortin käyttöä henkilöllisyystodistuksena.

Minna Mänttäri

Monella on vielä käytössä vanhoja pahvisia ajokortteja, mutta ne kelpaavat yhä harvemmin tunnistautumiseen.
Monella on vielä käytössä vanhoja pahvisia ajokortteja, mutta ne kelpaavat yhä harvemmin tunnistautumiseen.

Henkilöllisyyden todistamisen käytännöt tiukentuvat monessa paikassa. Passi ja henkilökortti kelpaavat aina henkilöllisyyden todistamiseen, mutta yleinen suuntaus on, että ajokortteihin luotetaan entistä vähemmän. Lisäksi vuodenvaihteessa tulee voimaan laki, joka kiristää puhelinoperaattorien ja pankkien käytäntöjä.

Lappeenrannan Iso-Kristiinan kauppakeskuksessa Telian kaupan myyjä Sami Saarinen kertoo liikkeen käytäntöjen muuttuneen hiljattain. Nyt vanhan malliset, suuret ajokortit eivät enää kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen. Saarinen kertoo, että moni marssii liikkeeseen vääränlaisten henkilöpaperien kanssa.

Jotkut ottavat sen niin, että me emme luota asiakkaaseen. — Sami Saarinen

— Olen itse ollut nyt tänään tunnin ja 20 minuuttia töissä, ja minulla kaksi kertaa jo käynyt sellainen tilanne tämän päivän aikana. Toinen asiakas suuttui ja ilmoitti, ettei hän enää asioi täällä. Toinen ymmärsi asian, Saarinen kertoo.

— Reaktioita on laidasta laitaan. Jotkut ottavat sen niin, että me emme luota asiakkaaseen, vaikka eihän siitä ole kyse.

Petoksia on tehty

Myös Elisalta kerrotaan käytäntöjen tiukentumisesta.

— Suuntaus on, että ajokortti ei käy enää henkilöllisyystodistuksena, sanoo Elisan turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius.

— Varastettuja ajokortteja tai muita on käytetty petoksiin. Väärien henkilöiden nimissä on esimerkiksi ostettu tuotteita luotolla, hän taustoittaa.

Wallenius selittää, että ajokortti sopii huonosti henkilön tunnistamiseen, koska se on voimassa erittäin pitkään, ja vuosien jälkeen kortin kuva voi olla varsin eri näköinen kuin kortin omistaja. Hän kertoo myös, että ajokorttia myönnettäessä henkilöllisyyttä ei varmisteta yhtä tarkasti kuin passin tai henkilökortin kohdalla.

Wallenius kuitenkin sanoo, että Elisa hyväksyy toistaiseksi ajokortin henkilöllisyystodistuksena joissain tapauksissa.

Väärien henkilöiden nimissä on esimerkiksi ostettu tuotteita luotolla — Jaakko Wallenius

Vuodenvaihteessa tulee voimaan laki, joka rajoittaa ajokortin käyttöä tietyissä tilanteissa.

Lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen Poliisihallituksesta kertoo, että ensi vuonna ajokortti ei enää ole sallittu tunnistamisväline, kun operaattorit myöntävät asiakkaalle mobiilivarmenteen tai kun pankit antavat asiakkaalle verkkopankkitunnukset.

Mobiilivarmenne ja verkkopankkitunnukset ovat välineitä, joilla ihmiset voivat todistaa henkilöllisyytensä erilaisissa verkkopalveluissa.

Henkilökortti yleistyy

Ylikomisario Jyrki Kasanen Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että henkilökorttihakemuksia tulee koko ajan enemmän.

— Poliisin myöntämissä henkilökorteissa on tapahtunut koko ajan huomattavaa lisäystä. Tämä johtuu ymmärtääkseni siitä, että pankit ovat ruvenneet sitä vaatimaan.

Osuuspankin lakimies Kati Piilo kertoo, että pankki kelpuuttaa vielä ajokortin tunnistamisvälineenä. Myös Nordean ohjeiden mukaan ajokortti kelpaa vielä henkilöllisyysasiakirjana.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet