Katja on nyt Katja Elle — Savonlinnan suosikkiartisti otti uuden taiteilijanimen ja julkaisee omia kappaleita

Tuttu savonlinnalaisartisti ottaa käyttöön uuden taiteilijanimen ja julkaisee oman kappaleensa, tulossa omia lauluja lisää.

Eve Särkänne

Tuttu savonlinnalainen laulaja-lauluntekijä on nyt Katja Elle. Nyt on alkanut uusien, omien kappaleiden hiominen, niistä ensimmäinen on julki torstaina.
Tuttu savonlinnalainen laulaja-lauluntekijä on nyt Katja Elle. Nyt on alkanut uusien, omien kappaleiden hiominen, niistä ensimmäinen on julki torstaina.

Nyt tuli se hetki, että tyttönimi saa jäädä ja tilalle tulee taiteilijanimi. Näin sanoo Katja Elle, tutummin Katja Nykänen.

— Olen miettinyt jo pitkään, että laulajan työtä voisi tehdä jollain muulla nimellä kuin tyttönimelläni. Elle-nimi on täysin intuitiivinen, musta tuntuu -valinta. Se vain tuntui hyvältä, sanoo Katja Elle.

— Pyörittelin eri vaihtoehtoja pitkään, ja niin löytyi tämä. Pelkkä etunimen käyttö ei tuntunut hyvältä.

Uuden nimen myötä alkaa myös uusi vaihe laulajanuralla. Katja Elle tunnettiin ensin tangolaulajani, nyttemmin bilebändi Welmun solistina. Nyt tulee esille myös biisintekijä-Katja.

Joulukuun 5. päivän keskiyöllä, kello 00.00 ilmestyy Spotifyihin ja muihin tunnettuihin suoratoistoalustoihin Paperienkeli-kappale, jonka lyriikka on Katjan omaa käsialaa ja sävellyksen hän on tehnyt yhdessä Sampo Kinnusen kanssa.

Kinnunen on myös äänittänyt ja miksannut kappaleen sekä soittanut suurimman osan taustalla kuultavista soittimista. Muut singlellä soittavat muusikot ovat Ilkka Vesioja, sello ja taustalaulu sekä Juuso Haverinen, rummut. Paperienkeli on melodinen ja tarttuva pop-kappale, jossa on kuultavissa iskelmä-, rock- ja folk-vivahteita. Kappaleen äänimaailmassa soi niin sähkökitara, sello kuin mandoliinikin.

— Olen julkaissut omia kappaleita vuosina 2006 ja 2007. Sen jälkeen on ollut enemmän tai vähemmän luovia jaksoja, mutta nyt tämä lauluntekopuoli on noussut vahvasti esille, kertoo Katja Elle.

— Tekeillä on muitakin uusia kappaleita, jotka tulevat aikanaan julki. Levystä puhutaan mahdollisesti sitten, kun kappaleita on riittävästi kasassa. Paperienkelistä on tulossa myös musiikkivideo vuoden lopussa. Vaikka tekemässä on Welmun muusikoita, tämä ei ole Welmun toimintaa.

Paperienkeli-kappaleen ensiesitys oli marraskuussa Hotelli Punkaharjun Welmun keikalla.