Boxing Night Olavinlinna -tapahtuman lipunmyynti on alkanut — Ensimmäisenä kehään pääsee Vesa-Matti Loiri

Vesa-Matti Loirin Vesku kehässä -konsertti avaa Olavinlinnan nyrkkeilytapahtuman elokuussa.
Vesa-Matti Loirin Vesku kehässä -konsertti avaa Olavinlinnan nyrkkeilytapahtuman elokuussa.

Boxing Night Olavinlinnan tapahtumaviikonlopun lippumyynti on aloitettu. Tapahtuma järjestetään 9. - 10. elokuuta jo seitsemännen kerran.

Boxing Night -viikonloppu alkaa perjantaina 9. elokuuta Vesku Kehässä -konsertilla, jonka tähtenä esiintyy suomalaisen viihdetaiteen grand old man Vesa-Matti Loiri säestäjänään kitarataiteilija Peter Lerche.

Loiri on monilahjakkuus, jolle on kertynyt menestystä niin musiikin, elokuvan, näyttämötaiteen kuin urheilunkin alueilta.

Laulajana Loiri tunnetaan erityisesti Eino Leinon runoihin tehtyjen sävellysten tulkitsijana. Kevyempääkin tuotantoa löytyy. Intohimoisena Lapin ystävänä tunnettu laulaja on tulkinnut viime vuosina myös muiden esiintyjien tunnetuksi tekemää musiikkia.

Konsertti sisältää kaksi 45 minuutin mittaista konserttiosuutta sekä 30 minuutin väliajan.

Lauantaina vuorossa on ammattinyrkkeilyn huippuilta, jossa alustavan suunnitelman mukaan nyrkkeillään kuusi korkeatasoista ammattinyrkkeilyottelua.

Lippuja saa muun muassa Lippu.fi -palvelusta.

Kommentoidut