Katso tästä 33 joululaulutilaisuutta Savonlinnassa — Kauneimmat joululaulut raikuvat jo sunnuntaina ja viimeisen kerran lauletaan loppiaisena

Savonlinnan seurakunta järjestää Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia Rantasalmen Tiemassaarelta Savonrannalle. Mahdollisuus laulaa rakkaita joululauluja vetää täysiä saleja vuodesta toiseen.

Soila Puurtinen

Kauneimmat joululaulut  ovat vuodesta toiseen valtavan suosittuja. Savonlinnan seurakunta järjestää tänä vuonna 33 Kauneimmat joululaulut -tilaisuutta  ympäri laajaa seurakuntaa. Kuva Tuomiokirkosta.
Kauneimmat joululaulut ovat vuodesta toiseen valtavan suosittuja. Savonlinnan seurakunta järjestää tänä vuonna 33 Kauneimmat joululaulut -tilaisuutta ympäri laajaa seurakuntaa. Kuva Tuomiokirkosta.

Kauneimpia joululauluja lauletaan Savonlinnan seurakunnassa ensimmäisestä adventista alkaen 33 eri tilaisuudessa. Tilaisuuksia on eri puolilla laajaa seurakuntaan. Suurin paikka on Savonlinnan Tuomiokirkko, pienimpiä yksityiskodit syrjäisimmissä paikoissa.

Kauneimmat joululaulut on yhteislaulutilaisuus, jossa voi esiintyä myös solisteja tai kuoroja. Joka vuosi painetaan Kauneimmat joululaulut -vihko, johon on valittu vanhoja ja rakkaita mutta myös uusia joululauluja lauluja.

Vielä aatonaattona ehtii laulamaan, ja jopa joulun jälkeen: viimeinen tilaisuus on loppiaisena.

Savonlinnan järjestetään erilaisia tilaisuuksia: on muun muassa lasten että ikä-ihmisten omia Kauneimpia, kylien omia tilaisuuksia sekä Kauneimmat joululaulut -messu Tuomiokirkossa torstaina 20.12. Kauneimpia lauletaan myös Hengen ravintola Leivässä yhteisen ruokailun jälkeen maanantaina 17.12.

Kauneimmat joululaulut ovat Suomen Lähetysseuran kampanja, joka järjestetään nyt 46. kertaa. Idean isä on Hyvinkään seurakunnan kanttori, dir.mus. Matti Heroja, joka menehtyi tämän vuoden alussa. Kauneimmat joululaulut lähtivät leviämään nopeasti Hyvinkäältä koko maahan.

Tänä vuonna tilaisuuksissa kerätään varoja maailman lapsille. Liian moni lapsi jää köyhyyden ja syrjinnän takia ilman hoivaa, ravintoa ja turvaa. Myös koulunkäynti jää yhä monille lapsille vain haaveeksi: 57 miljoonaa lasta maailmassa ei vieläkään pääse kouluun.

Keräysvaroilla tarjotaan kehitysmaiden lapsille koulutusta, terveydenhoito ja turvaa. Erityisesti pyritään parantamaan tyttöjen, vammaisten ja syrjittyihin vähemmistöihin kuuluvien lasten asemaa. Kampanjan suojelija on tänä vuonna Jenni Haukio.

Kauneimmat joululaulut

Savonlinnassa 2018

Su 2.12. klo 16 Tiemassaari, Rantasalmi

Ma 3.12. klo 13 Kerimäen talvikirkko

Ti 4.12. klo 18 Louhen koulu

Ke 5.12. klo 18 Hiukkajoen kylätalo, Punkaharju

Su 9.12. klo 13 Ihamaniemen luostariyhteisö

Su 9.12. klo 18 Kerimäen talvikirkko

Ti 11.12. klo 12 tuomiokirkko

Ti 11.12. klo 18 Ihamaniemen luostariyhteisö

Ke 12.12. klo 18 Vuoriniemen kirkko, Punkaharju

To 13.12. klo 14 Punkaharjun seurakuntatalo

To 13.12. klo 18 Anttolan koulu, Kerimäki

To 13.12. klo 18.30 Kartanohostel AnnaCatharina

Pe 14.12. klo 18 Moinsalmen Kielontalo

Su 16.12. klo 13 Oravin rukoushuone

Su 16.12. klo 14 Rönkönvaara, Savonranta

Su 16.12. klo 16 Kerimäen talvikirkko

Su 16.12. klo 16 Tuomiokirkko

Su 16.12. klo 18 Pääskylahden kirkko

Su 16.12. klo 18 Enonkosken kirkko

Su 16.12. klo 18 Savonrannan kirkko

Su 16.12. klo 18 Tuomiokirkko

Su 16.12. klo 19 Rantasalmen kirkko

Ma 17.12. klo 10 Savonlinnan seurakuntakeskus

Ma 17.12. klo 18 Luotojärvi

Ma 17.12. klo 19 Pääskylahden kirkko

Ti 18.12. klo 18 Kokkolahden kota, Savonranta

Ti 18.12. klo 18 Punkaharjun kirkko

Ti 18.12.klo 18 Ruusula, Kiviapajantie 1570

To 20.12. 18 Tuomiokirkko

To 20.12. klo 18 Makkolan Päivölä

Su 23.12. klo 10 Tuomiokirkko

Su 23.12.klo 18 Punkaharjun kirkko

Su 6.1.2019 klo 12 Kerimäen seurakuntakoti

Uusimmat uutiset

Kommentoidut