Putikon vanhan aseman makasiinissa avautuu juhannussunnuntaina 31. kesänäyttely. Saviseppä Hannu Sairanen myhäilee, että tämän kesän näyttely tekee makasiinista yhä enemmän koko perheen paikan.

Keskellä rakennusta huristelee sähköveturi pienoisjunaradalla. Mänttäläisten Seppo Pohjaväreen ja Terttu Ala-Heikkilän kahdeksan vuoden työ on hyvin yksityiskohtainen junineen, taloineen, autoineen, ihmisineen, kasveineen ja maisemineen.

Kesänäyttelyn ensimmäiset vieraat, Saksasta Putikkoon lomailemaan tulleet Sigrid ja Janko Langoff sekä pojat Gustav ja Oskar, viipyvät pitkän aikaa rataa katsellen. Välillä pojat käyvät ulkona resiina-ajelulla.

Rataa rakennetaan hissukseen

Pohjaväre ja Ala-Heikkilä aloittivat pienoisjunaratojen rakentamisen vuonna 2003 eurooppalaisella Alppi-maisemalla. Se on astetta isompi kuin tämä kotimainen, jossa on Pohjaväreen kaupunki, Ala-Heikkilän kylä ja johon tullee Putikon asema. Katukuvassa näkyy Mäntän Siwa ja Vilppulan Seo.
— Asuin lapsena junarataa vastapäätä ja näin koko ajan junia. Minulla oli kaiken maailman peltileluja, mutta ei koskaan oikeaa junarataa. Kun sain sellaisen itse ostaa, tavaraa onkin kertynyt niin paljon, että yksi huone on täynnä, nauraa Pohjaväre.

Diorama on mittakaavassa 1:87 H0, mikä on yleinen harrastekoko.

Rataa rakennetaan híssukseen. Materiaalia, kuten puutavaraa ja sähköjohtoa, löytyy kotoa. Junia, ihmishahmoja ja taloja myydään erikoisliikkeissä. Vain mielikuvitus on rajana, ja vaikutteita on haettu museoista ja näyttelyistä Hampuria myöten.

Saksassa johtajat hurahtaneet pienoisjunaratoihin

Saksassa harrastajat ovat usein parrakkaita vanhoja miehiä, pankin- ja yritysjohtajia.
— Jospa joku täälläkin innostuisi aloittamaan.

Kouvolassa sijaitseva pienoisrautatiemuseo on Pohjaväreelle ja Ala-Heikkilälle tuttu paikka.

Ala-Heikkilän rooli on tehdä pienoisjunarataa varten rakenteita ja maisemia nikkarinverstaassaan.

Keramiikasta on moneksi

Ala-Heikkilän töiden retrospektiivisessä näyttelyssä on keraamisia reliefejä. Harrastus alkoi Mäntän työväenopiston kurssilta 20 vuotta sitten. Varsinaiselta ammatiltaan hän on ompelun opettaja ammattikoulussa, joten ei ole ihmekään, jos junaratakin lähti kaavojen piirtämisestä.

Vanhimmat työt, kuten Nolo juttu, ovat punasavea. Joutsenlammen vierellä on Minä löysin ensin, työ, jossa kaksi harakkaa taistelee korusta. Joutsenlampea tehdessä Ala-Heikkilän oma polttouuni hajosi, mutta netistä löytyi onneksi vähän isompi käytettynä.
— Heti piti kokeilla, minkä kokoinen siihen mahtuu.

Rakusaven ja poslinipaperisaven yhdistäminen antaa työlle elävän muodon ja jännittivät tekijäänsä, sillä ne kutistuvat eri tavalla kuivuessaan ja poltossa.

Paperisavi antaa keveyttä

Neljään vahvaan ja kauniiseen työhön antoi innostuksensa muutaman vuoden takainen isomman pakolaismäärän tulo Suomeen. Paperisavea, jossa saven sekaan on sekoitettu paperimassaa, voi muotoilla kuin tekstiiliä, ja se antaa työlle sekä keveyttä että ilmettä.

Sisarrakkaudessa tyttöjen taustalla lasitteen alla on hiekkaa, erämaan hiekkaa.
— Aiheet tulevat milloin mistäkin, monesti Seppo ja tytär heittävät ilmaan jotain, josta ajatus syntyy. Kierrämme myös näyttelyitä.

Ala-Heikkilän ihailee Rut Brykin töitä, Kerttu Horilan humoristisia ihmishahmoja ja naivistien, kuten Eino Viikilän, huumoria. Huumori on läsnä hänen omissa töissäänkin.

Värikkäät Hyvä omenavuosi ja Omenavati ovat toukokuulta.

Putikko on tuttu paikka

Pohjaväre ja Ala-Heikkilä ovat käyneet Putikossa Savisepällä 10 vuotta asiakkaina. Se on Hannu Sairasen mukaan paras tapa tulla näyttelyä pitämään.

Pohjaväre nauraa, että pikkutarkka työ pienoismallin parissa vaatii joskus taukoja, jolloin voi tulla Putikkoon aistimaan asemamiljöötä.

Putikon vanhan aseman makasiinin kesänäyttely 24.6.–12.8. Punkaharjulla. Keramiikkaa, keraamisia reliefejä ja pienoisjunarata.