Kirja-arvio: Merkitys olemiselle löytyy keskitysleirikirjasta

Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu. 142 s., Bazar 2018.

Kirja-arvio: Merkitys olemiselle löytyy keskitysleirikirjasta

Keskitysleiritarinoita on kirjoitettu paljon. Kyseessä on ihmiskunnan ehkä hirvittävin aikaansaannos, jonka käsittämiseen on mennyt ja menee runsaasti aikaa ja inhimillisiä resursseja.

Kuinka ihminen voi kohdella tuolla tavoin toisia ihmisiä, olemmeko hieman pintaa raaputettaessa pelkkiä hulluja petoja, miten ihmisyys voi kadota niin täysin? Miksi tavallisista ihmisistä tuli tehokkaita lahtaajia? Miten voi olla mahdollista, että keskellä Eurooppaa tapettiin miljoonia ihmisiä suorastaan teollisesti muutaman vuoden sisällä?

Ja lisää kysymyksiä ties kuinka paljon. Voiko tähän lajityyppiin tuoda enää kuinka paljon uutta, ja tarvitseeko? Riittääkö että muistuttaa noista kauheuksista?

Maria Àngels Anglada kertoo yhden tarinan keskitysleiristä kirjassaan Auschwitzin viulu. Kirja ilmestyi alun perin 1994 Espanjassa, Anglada on katalaani.

Kirjassa kulkee kaksi tarinaa. Ensimmäisessä kerrotaan keskitysleirille joutuneesta viulunrakentajasta, toisessa hänen keskitysleirillä rakentamansa viulu soi 1990-luvulla.

Hulluinta tässä siksi on se, että on olemassa ihmisiä, jotka vähättelevät, ylenkatsovat ja suorastaan kiistävät nämä kauheudet.

Viulu on tässä pienoisromaanissa merkityksen symboli. Viulunrakentaja Daniel saa sen tekemisestä merkityksen elämälleen, suojan mielipuolista ympäristöä kohtaan. Viulu osoittaa myös kauneuden ja taiteen merkityksen keskellä pahinta hulluuttakin. Kuten kirjan lopussa sanotaan: ”Niinpä niin, Daniel, ei musiikki petoja kesytä, mutta kaikkialla soi silti laulu.”

Viulu on siis myös toivon symboli ja pahaa vastaan suunnattu ase.

Angladan kieli pienoisromaanissaan ei ole mitenkään poikkeuksellista, mutta se painaa. Hän ei jää liikaa selittelemään, vaan asian vaikuttavuus tuo painoarvon myös kielelle. Turhaa kielessä ei juuri ole, sen niukkuus vastaa kirjan lyhyttä mittaa.

Näistä tapahtumista ei ole kauan, ja niistä on kirjoitettu hyvin paljon ja niistä tiedetään paljon. Hulluinta tässä siksi on se, että on olemassa ihmisiä, jotka vähättelevät, ylenkatsovat ja suorastaan kiistävät nämä kauheudet.

Miksi? Kuinka pitkä matka on siihen, että tällaista voisi tapahtua uudestaan? Siksi näitä kirjoja tarvitaan muistuttamaan että olemme ihmisiä, hyvässä ja pahassa.

Hyvää: Muistutus, mitä ihmisenä oleminen on.
Huonoa: Muistutus, mitä ihmisenä oleminen on.
Erityistä: Ilmestynyt katalaaniksi jo 1994.

Uusimmat uutiset