Väärä sanavalinta hämää Nälkälinnanmäki-keskustelua: Reima Härkösen piti sanoa taidetila, ei taidemuseo

Entisen kirjaston tiloihin tulisi tehdä taidetila, jossa olisi pidennetyllä turistikaudella vaihtuvia näyttelyitä, talvisin kenties jotain muuta. Taidelukion kehittämishanke ja alumnitoiminta tukisivat Nälkälinnanmäen uutta elämää. Näin visioi Reima Härkönen.

Tuija Pauhu

Ars Novan Mäelle nousu -näyttely Savonlinnan vanhalla pääkirjastolla viime kesänä näytti, kuinka hienosti tila sopii taiteelle. Nyt keskustellaan siitä, voisiko kirjastosta tulla pysyvämminkin taidetila.
Ars Novan Mäelle nousu -näyttely Savonlinnan vanhalla pääkirjastolla viime kesänä näytti, kuinka hienosti tila sopii taiteelle. Nyt keskustellaan siitä, voisiko kirjastosta tulla pysyvämminkin taidetila.

Savonlinnan kaupunginvaltuuston keskustaryhmä ehdotti jokin aika sitten, että Nälkälinnanmäelle, entisen kirjaston tiloihin, tehtäisiin taidemuseo.
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, Taidelukion rehtori Reima Härkönen myöntää, että sanavalinta oli väärä.

— Sanavalinta oli väärä. Tietysti tarkoitetaan vaihtuvien näyttelyiden tilaa tai yleensä taidetilaa, jossa voisi olla muitakin tapahtumia kuin vain kuvataidetta, tarkentaa Härkönen.

Taidemuseota Savonlinnaan ei saada. Taidemuseolla tulee olla kolme jalkaa: oma kokoelma, tutkimus ja vaihtuvat näyttelyt. Nälkälinnanmäellä tulisi vain näyttelyitä. Riihisaaren museo on kulttuurihistoriallinen museo, ei taidemuseo.

— Näyttelyt ajoittuisivat lähinnä pidennettyyn turistikauteen, talvella tilassa voisi olla kenties jotain muuta. Nälkälinnanmäki kuuluu suunnitteilla olevaan kaupunkipuistoon, ja tällainen toimiva taidetila tukisi myös kaupunkipuistoa, miettii Härkönen.

Kysyntää olisi varmasti

Härkösen mukaan on elinkeinotoimen kanssa keskusteltu mahdollisista ateljeetilojen kunnostamisesta ja vuokraamisesta ammattitaiteilijoille. Härkönen uskoo, että tällaiselle olisi kysyntää.

— Uskon, että esimerkiksi Taidelukion entisillä oppilailla on lukkarinrakkautta Savonlinnaan, ja moni olisi halukas tekemään täällä töitä. Savonlinnan Taidelukio on aloittamassa aktiivista alumnitoimintaa.

— Tarkoitus on lähteä järjestelmällisesti soittamaan entisille oppilaille, ei vain mainetta niittäneille taiteilijoille vaan muillekin, myös musiikkilinjalaisille, ja pyytää mukaan alumnitoimintaan. Uskon, että tätä kautta voidaan saada toimintaa myös Nälkälinnanmäelle, miksei joku haluisi tulla tänne tekemään töitäkin. Työtilat kasvukeskuksissa ovat kiven alla.

Osa tuesta näyttelytoiminnan kehittämiseen

Savonlinnan Taidelukio sai valtiolta huomattavan summan kuvataiteen kehittämishankkeeseen. Osan siitä voi suunnata alumnitoiminnan ja näyttelytoiminnan kehittämiseen.

— Kehittämishankkeessa mainitaan kuvataiteen näkyvyyden lisääminen paikkakunnalla. Se olisi tärkeää taidelukiolle. Nälkälinnanmäen uudet toiminnat olisivat juuri tätä.

Härkönen muistuttaa, että kaikki on suunnitteluasteella. Ensin tarvitaan Nälkälinnanmäelle kaavamuutos, joka mahdollistaa entisen kirjastotilan uudet toiminnat.

— Sisältöä on aikaa tarkemmin suunnitella, kun muut asiat on ratkaistu, muistuttaa Härkönen.

Nälkälinnanmäestä keskustellaan myös Savonlinnan kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa 10. joulukuuta. Kaupunginhallituksen enemmistö esittää, että ensi vuoden aikana harkittaisiin alueen mahdollista kaavamuutosta.