Se ei ole Punahilkka, ei Seitsemän pientä kiliä, ei edes susi, karhu ja kettu -satu, vaan kaikki ne yhdessä — Hulvattomassa näytelmässä Iso paha susi joutuu lapsenvahdiksi

Savonlinnan teatterin ensi-iltaan tulee 19.1. Katja Krohnin Iso paha susi, joka on yksi Suomen eniten esitettyjä näytelmiä.

Soila Puurtinen

Iso paha susi joutuu yllättäen yksinhuoltajaksi. Rokkikukko joutuu huomaamaan, ettei voi päättää, mistä poika pitää tai ei.

Määääpä luulen, että sääää oot susi. Ei myö sinnuu päästetä sissään.

Näin sanoo kipakka pikku kili ja lyö ikkunaluukun kiinni.

Kilejä on neljä, kolme valkoista ja yksi musta.

Kaikilla on hienot hameet, kuin balettitanssijoilla. Kilit myös liikkuvat balettimaisesti, ja äitikilillä on jopa kovakärkiset balettitossut.

Iso paha susi epäonnistui: ei tälläkään kertaa ruokaa itselle eikä pojalle, jonka yksinhuoltajaksi susi yllättäen joutui.

Savonlinnan teatterissa harjoitellaan Katja Krohnin hulvatonta näytelmää Iso paha susi. Sen ensi-ilta on 19. tammikuuta.

Kyseessä on yksi Suomen eniten esitettyjä uusia näytelmiä. Sille myönnettiin 2003 Suomen teatteriliiton Vuoden näytelmä -palkinto parhaasta suomalaisesta ammattiteatterissa esitetystä kotimaisesta kantaesityksestä.

Ohjaaja Niko Taskinen ei ihmettele tätä.

— Teksti on kerta kaikkiaan hieno, nerokas.

— Näytelmässä yhdistyvät monet sadut, ja miten! Olen nähnyt useita monesta sadusta tehtyjä näytelmiä, jotka ovat hauskoja, mutta unohtuvat saman tien. Tämä on toista: riemukkaan hauska, anarkistinenkin, mutta samalla monikerroksinen teksti, joka antaa paljon aikuisellekin.

Soila Puurtinen

Shakespearea, suomalaisia kansansatuja ja satuklassikoita sekaisin

Tarinasta voi bongata ainakin sadut Punahilkka, Seitsemän pientä kiliä, Kolme pientä porsasta ja miksei jotain Pikku-Hukka-ajatuksiakin sekä suomalaisia susi-kettu-karhu-kansansatuja.

— Näistä on tehty eheä ja hauska kokonaisuus, jossa on valtavasti tasoja. Lapsi näkee yhden tason, aikuinen toisen, sitten ehkä kolmannen ja vaikka kuinka monta, miettii Taskinen.

— Onpa mukana viittaus Shakespeareenkin: Ruuperi-lapsi miettii, ollako vai eikö, petoko vai jotain muuta.

Taskisen mukaan tämä näytelmä ei ole vain loistava lastennäytelmä. Sen voi tulla katsomaan kuka vain, ihan ilman lapsiakin, ja nauttia nauraen.

— Tarina kiepsahtaa aina uudelle raiteelle, hämmästyttää kerta toisensa jälkeen.

Soila Puurtinen

Rokkijätkä joutuu yksinhuoltajaksi

On siis Iso Paha Susi (Matti Ruuska), joka eräänä aamuna huomaa jääneensä yksinhuoltajaksi. Ruuperin (Severi Boesen) äiti häviää kuvioista.

— Iso Paha Susi on kuin rokkijätkä, joka aluksi vain käväisee kotona ja lähtee sitten hoitamaan omia bisneksiään. Sitten kuvio muuttuu, susi joutuukin olemaan oikeasti Ruuperin kanssa. Samalla isä huomaa, ettei hän voi määrätä, mistä poika pitää tai millainen hänestä tulee, miettii Ruuska.

Poika Ruuperi leikkii kilien kanssa, siis sudenruuan. Onko se muka suden käytöstä?

Niko Taskisen mukaan ovat kaikki satunäytelmän eläimet keskellä mielenmyllerrystä.

Hulvat-toman hauskaan tekstiin on piilotettu tärkeitä teemoja. — Niko Taskinen

Ne eivät ole yksiulotteisia stereotypioita vaan todempia, ristiriitaisia.

— Myös karhu ja tämän poikanen miettivät paikkaansa eläinten maailmassa. Karhu muuntuu lihansyöjästä marjanpoimijaksi, onhan se kaikkiruokainen. Mutta mikäs peto se sitten on? Voiko kasvissyöjä olla peto?

— Kun kantaesitettiin vuonna 2001, ei kasvissyönti ollut niin iso juttu kuin nyt. Maailma on muuttunut, ja alun perin vertauskuvallinen petoteema on saanut vain uusia merkityksiä, miettii Taskinen.

Soila Puurtinen

Nämä kilit Iso paha susi haluaisi ahmaista kitaansa, ja niin hän myös itse asiassa tekee, mutta mitäs sitten tapahtuukaan... Aino Sihvonen, Iida Maria Lindstedt, Mervi Koskinen, Aino Mankonen ja Mikko Leinonen.

Tekstissä tärkeitä teemoja, ulkonäköpaineita ja erottumista

Kilikatraan yksi lapsi on musta. Se ei ole itse tätä huomannut. Eräänä päivänä kili huomaa olevansa erivärinen.

— Kilisisko sanoo tähän vielä: sinä olet meidän musta lammas. Lammas?!

— Ulkonäköpaineetkin ovat mukana: pikkupossut kiusaavat isosiskoa, joka on liian laiha ja liian pitkä. Hulvattoman hauskaan tekstiin on piilotettu tärkeitä teemoja.

Tekstin erikoisuus on se, että lavalla puhutaan paikoin savoa, mutta huonoa savoa.

— Me emme tehneet savonnusta, vaan teksti oli savoa. Yritettiin kääntää sitä vaikka miksi — turuksi, tampereeksi, hyväksi savoksi — mutta ei. Sen pitää olla Katja Krohnin huonoa savoa, silloin se toimii, nauraa Taskinen.

Soila Puurtinen

Jarmo Hirvosen lavastus on yksinkertainen, sarjakuvamainen. Jenni Puuronen puki eläimet ihmisasuihin.

— Perinteiset karvapuvut jäivät heti pois mielestä: liian hankalat ja kuumat. Nyt varsinaista eläintä ovat hatut korvineen sekä muutama häntä, kertoo Purmonen.

Näytelmä tarjoaa musiikkia Vivaldista rokkiin.

— On siellä pari lauluakin, eläinten laulamia, lupaa äänistä vastaava Ari Ärmänen.

Lavalla ovat näyttelijät Mervi Koskinen, Aino Mankonen, Iida Maria Lindstedt, Linda Taskinen, Mikko Leinonen ja Matti Ruuska sekä Aino Sihvonen, Mika Rask ja Severi Boesen.