Koronailmoitus peruutti Halloween-juhlat vain puoli tuntia ennen niiden alkua – Taidelukion whatsapp-ryhmä täyttyi tiistai-iltana kuvista upeista asuista, jotka oli juuri saatu valmiiksi: Katso kuvat!

Savonlinnan taidelukiossa valmistauduttiin kauan odotettuun ja huolella valmisteltuun Halloween-juhlaan, kun tieto koronatartunnasta ja juhlien perumisesta tuli pommina. Juhlan alkuun oli vain puoli tuntia.

Kännykkäkuvia

Matias Vesan asu Lock elokuvasta Painajainen ennen joulua.
Matias Vesan asu Lock elokuvasta Painajainen ennen joulua.

Kello oli melkein puoli kuusi tiistai-iltana. Savonlinnan taidelukion salissa ripustettiin viimeisiä jätesäkkejä Halloween-juhlien koristeeksi. Lavalla tehtiin viimeisiä roudauksia.

Juhlan alkuun oli puolisen tuntia. Juhlan piti kestää kuudesta yhdeksään, paikalla olisi myös rehtori.

– Odottelin bändin kanssa sound checkiin pääsyä ja selasin kännykkää. Taikkari-ryhmään tuli viesti Reimalta (rehtori Reima Härkönen), että bileet on peruttu. Karjuin bändikamoja roudaaville: Bileet on peruttu!

– Kaikki kääntyivät katsomaan ja oli ihan mitä ihmettä. Joku juoksi Reiman kansliaan kysymään, että mitä kummaa. Oli se totta.

Kännykkäkuvia

Ida Saarion hirveä paholaishahmo.
Ida Saarion hirveä paholaishahmo.

Näin kertoo taidelukion abi Matias Vesa. Tieto kouluun liittyvästä koronatartunnasta oli juuri tullut rehtorille. Ryhmä lukiolaisia ja osa opettajista oli altistunut. Juhlat oli pakko perua.

– Mitäs siinä. Tehtiin takaisinroudaus ja lähdettiin kotiin. Reima antoi jättää koristeet, siis jätesäkit seinille ja ovenpieliin.

Kännykkäkuvia

Liisa Vesan hahmo on kuollut morsian elokuvasta Corps Bride.
Liisa Vesan hahmo on kuollut morsian elokuvasta Corps Bride.

Savonlinnan teatterin koronatartuntaketju ulottuu myös taidelukioon. Yksi syksyn kokokohta, perinteinen Halloween juhla jäi pitämättä.

Pikaperumisen jälkeen tiistai-iltana täyttyi oppilaitten whatsapp-ryhmä halloweenasu-kuvista. Asut saivat näkyvyyttä edes näin.

Tietty oli turhauttavaa, kun oli juuri saanut puvun valmiiksi ja juhlat peruttiin. — Sophia Silvennoinen

– Meidän halloweenporukka kävi jo monta viikkoa sitten Helsingissä ostamassa pukuja. Niitä oli mietitty pitkään etukäteen, kertoo Hilma Siekkinen toiselta vuosikurssilta.

– Taikkarin vuosikiertoon liittyy bileitä, joilla kaikille on hienot perinteet. Tätä varten oli syksyn alussa perustettu ohjelmatoimikunta, joka on suunnitellut juhlia huolella. Koristeluihin satsataan, ja bileissä soittavat aina kavereiden bändit, josta tulee ihan erityinen fiilis.

Halloweenjuhlissa on ollut muun muassa puku- ja tilutus-kilpailut.

Kännykkäkuvia

Kukka Lonka, Hilma Siekkinen ja Anniina Kontio ottivat hauskoja ulkokuvia. Käsissä on asuihin kuuluvat ruiskut, ei tupakat.
Kukka Lonka, Hilma Siekkinen ja Anniina Kontio ottivat hauskoja ulkokuvia. Käsissä on asuihin kuuluvat ruiskut, ei tupakat.

Siekkisen mukaan koulun juhlat luovat yhteishenkeä, iloa ja rentoutta. Tiistaina Siekkisen halloweenporukka. eli hänen lisäkseen Kukka Lonka ja Anniina Kontio, kokoontui Kontion kotiin valmistautumaan.

– Kukka oli kirurgi, Anniina Mia Wallace Pulp Fiction -elokuvasta ja mä vain Musta enkeli. Oltiin tosi innoissamme koko iltapäivä ja valmistauduttiin. Sitten kohti koulua. Oltiin jo pihassa, kun tuli viesti, että juhlat on peruttu.

– Olihan se iso pettymys, mutta tietysti ymmärrettiin tilanne. Otettiin sitten ulkona kuvia, käytiin ostamassa isot pussit karkkia ja mentiin takasin Anniinalle viettämään vähän rauhallisempaa iltaa.

Kännykkäkuvia

Sophia Silvennoinen teki hirveän suun psykopaattitappaja-hahmolleen.
Sophia Silvennoinen teki hirveän suun psykopaattitappaja-hahmolleen.

Sophia Silvennoisella kului yhteensä noin viisi tuntia psykopaattitappajan-pukunsa. Hiuksiin kului pari tuntia, ja hirvittävään suuhun saman verran.

– Tietty oli turhauttavaa, kun oli juuri saanut puvun valmiiksi ja juhlat peruttiin. Onneksi pääsin näyttämään sitä kuitenkin pienemmässä porukassa, miettii Silvennoinen.