Perjantai sai rautaisan päätöksen Kerimäellä — Stam1na päätti Puruvesi Popin avauspäivän, lauantain käynnistää Paula Koivuniemi

Kerimäen sirkusalueella kuunneltiin raskaamman puoleista musiikkia perjantaina, kun kotimaiset suosikit Kotiteollisuus ja Stam1na villitsivät yleisöä päälavalla. Lauantain kattaus on popimpaa menoa.

Soila Puurtinen

Perjantain festariyleisöä ja tunnelmaa.
Perjantain festariyleisöä ja tunnelmaa.

Puruvesi Pop -festivaali jatkuu lauantaina Kerimäellä.

Festivaalialueen portit avataan kello 17.30 ja heti iltakuudelta päälavalle nousee legendaarinen ikinuori Paula Koivuniemi.

Illan muina esiintyjinä kuullaan muun muassa paikallisbändi SteelRollersia, Abreuta, Neljänsuoraa ja illan päättävää Roope Salminen ja Koirat -kokoonpanoa.

Soila Puurtinen

Kotiteollisuuden laulaja Jouni Hynynen elementissään.

Rockin täyteinen perjantai

Tunnelma Kerimäellä oli sopivanlainen tunnelma ensimmäisen festivaalipäivän loppupuolella. Tummat pilvet risteilivät taivaalla raskaan musiikin edustajien esiintyessä, kuitenkaan yleisöä liikaa kastelematta. Lyhyisiä sadekuuroja lukuunottamatta sää palveli festivaalikansaa hyvin.

Kotiteollisuus aloitti konserttinsa kello 22.00. Yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen kävi aktiivista dialogia yleisön kanssa jokaisen kappaleen välissä. Hän pohjusti seuraavien kappaleiden aiheita ja vitsaili yhtyeen tavallisesti kohtaaman yleisön tavoista käyttäytyä heidän keikoillaan.

— Onpa yllättävää, ettei kukaan ole vielä huutanut "soittakaa Minä olen", tai "soittakaa Paranoid!"

Kotiteollisuuden kappalelistalta löytyi niin vanhoja klassikoita, kuten Helvetistä itään ja Minä olen, kuin myös uudempaa tuotantoa, kuten helmikuussa singlenä julkaistu Kusipää. Konsertin päätti kappale Tämän taivaan alla.

Soila Puurtinen

Jarkko Martikainen esiintyi perjantaina telttalavalla.

Nousevia tähtiä telttalavalla

Kello 23.00 telttalavalle asteli kotimainen progressiivista metallia soittava Fireproven. Energisestä lavapreensensistään ja kovasta työskentelytahdistaan tunnettu yhtye julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa The Future Diaryn maaliskuussa.

Fireprovenin aikaisempi EP-julkaisu Omnipresence sai täydet pisteet lukuisten musiikkijulkaisujen, kuten Suomen suurimman metallilehden Infernon arvosteluissa. Yhtyeen musiikkivideo Shine palkittiin kansainvälisen Underground Music Contest -kilpailussa parhaasta valokuvauksen ohjauksesta.

Soila Puurtinen

Jäseniä Fireprovenissa on eri puolilta Suomea, kuten Kajaanista, Haminasta ja pääkaupunkiseudulta.

Fireprovenia olivat kuuntelemassa kaverukset Tomi Vuonsalo ja Atte Virtanen. Kaverinsa mukaan houkuttelema Virtanen ällistyi yhtyeen taitotasosta.

— Yksikään näkemäni bändi ei ole soittanut läheskään niin taitavasti kuin Fireproven. Olen suuri Vikaten ja Kotiteolllisuuden fani, mutta etenkin tämä keikka räjäytti mieleni. Ihmettelen suuresti, jos tästä bändistä ei isompaa tule.

Soila Puurtinen

Viikate nähtiin myös perjantaina Puruvesi Popin päälavalle. Kuvassa laulaja Kaarle Viikate.

Stam1na päätti illan railakkaasti

Suomen metallipääkaupungiksi valitusta Lemistä lähtöisin oleva Stam1na päätti illan reippaissa merkeissä. Kerimäkeä suuresti ihaillut ja ihmetellyt yhtye oli mukana Puruvesi Popissa iloisin mielin, sillä yhtye on juuri saattanut uuden albuminsa nauhoitukset päätökseen.

— Syksyllä kuulette lisää, vihjaili yhtyeen laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen.

Stam1na esitti viimeisten kappaleiden joukossa tiheässä radiosoitossakin olleen tulevan albumin singlen Elämänlanka.

Erityismaininnan Hyyrynen antoi yleisössä olleelle brasilialaiselle fanille, joka Hyyrysen mukaan myi kolme kitaraa ja muuta omaisuuttaan päästäkseen mukaan Kerimäelle yhtyettä kuulemaan.

Itä-Savo seuraa Puruvesi Popin lauantaita aktiivisesti nettisivuillaan sekä sosiaalisessa mediassa Facebook- ja Instagram-kanavillaan.

Soila Puurtinen

Puruvesi Pop lauantaina

Kello 17.30 Portit avautuvat
Kello 18.00 Paula Koivuniemi
Kello 19.00 SteelRollers
Kello 20.00 Abreu
Kello 21.00 Mäkki
Kello 22.00 Neljänsuora
Kello 23.00 Lipsaset
Kello 00.15 Roope Salminen & Koirat

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet