Näitä juttuja et lukenut lehdestä — kulttuuritoimittaja muistelee

Savonlinna on kulttuuritoimittajalle poikkeuksellinen ympäristö. Tutuksi tulevat oopperan tähdet, nobelistit ja maailmankuulut muusikot. Glamour on toisinaan kaukana, eikä yllätyksiä puutu. Näin väittää 30 vuotta Itä-Savon kulttuuritoimittajana työskennellyt Riitta-Leena Lempinen-Vesa.

Soila Puurtinen

Eeva ja Martti Ahtisaari virailivat Savonlinnassa heinäkuussa 2009.
Eeva ja Martti Ahtisaari virailivat Savonlinnassa heinäkuussa 2009.

Kun aloitin Itä-Savon kulttuuritoimittajana 1.2.1988, en tiennyt, että tulin maailman oudoimpaan kulttuuritoimittajan paikkaan. Sittemmin, 30 vuoden aikana, se on kyllä tullut selväksi.

Savonlinnan seutu on synnyttänyt kovatasoisia tapahtumia ja tekijöitä: oopperajuhlat, Retretti, balettijuhlat, elokuvajuhlat, iskelmäkonsertit, luontoelokuvajuhlat, Lusto, kirjailijaillat...

Kaupunki pienessä, syrjäisessä kaupungissa kaukaisen Suomen itäisessä kolkassa on tuonut haastateltavaksi väkeä maailman huipuista harrastajiin. Savonlinnassa ei lopulta koskaan tiedä, kehen on juuri törmäämässä ja mitä tapahtuu.

Tässä muutama tapaus 30 vuoden uralta. Näistä ei ole ennen kirjoitettu Itä-Savossa.

Nuori toimittaja pääsi legendaarisen herraseuraan

Maailmankuulu pianotaiteilija Vladimir Ashkenazy tuli Savonlinnaan pitämään konserttia Melartin-saliin keskellä pyryttävää talvea. Konsertin tuotto meni opiston flyygelikeräykseen.

Samoihin aikoihin oltiin Savonlinnan orkesteria ajamassa alas, taas kerran.

Bongasin yleisöstä Helsingin Sanomien musiikkitoimittajan Seppo Heikinheimon. Väliajalla esittäydyin ja kysyin, onko hän tietoinen orkesterin tilanteesta.

— Puhutaan konsertin jälkeen, ehdotti Seppo Suuri.

Konsertin jälkeen tuli muutos:

— Mennäänkin syömään. Taiteilija tulee mukaan, ja tietenkin Pepe [Pertti Mutka].

Siinäpä illallisseura: Vladimir Ashkenazy, Seppo Heikinheimo ja legendaarinen matkailupäällikkö ja kulttuurimies Pertti Mutka. Miehet puhuivat, nuori toimittaja vain kuunteli.

Rumpujen etsintää kesäyössä

Oopperajuhlakuoro oli kutsunut jutuntekoon karonkkaansa Wanhalle Kasinolle sunnuntai-iltana. Pihalla seisoi epätoivoisena puolituttu lyömäsoittaja.

— Hei, sullahan on auto! Lähdetään hakemaan linnasta rumpusettiä! Täällä piti olla, muttei olekaan. Bileet vaarassa!

Kaahasimme kohti linnaa. Edellisiltana oli ollut Veitsi-oopperan viimeinen esitys. Sen kokoonpano kuului rumpusetti. Jospa se vielä olisi linnassa...

Ei, setti oli lähtenyt jo aamulla kohti Helsinkiä.

Mikä eteen? Oli sunnuntai-ilta, kello yli yhdeksän. Aika huono hetki rumpujen metsästykseen. Rumpali huokaili.

Sitten muistin:

— Tuota, opetan musiikkiopistossa, minulla on siis avain. Siellä olis rumpusetti. Soitetaanko rehtorille?

Rehtori Mikko Toivonen oli joviaali pomo ja rytmimusiikkimiehiä. Lisäksi hän tunsi rumpalin.

— No hakekaa nyt äkkiä ne rummut, pitäähän niiden saada karonkkaan musiikkia!

Cherry-kottero kohti musiikkiopistoa, takapenkit kumoon, koko setti autoon ja Wanhalle. Meitä ja rumpuja tervehdittiin riemuhuudoin. Rumpali lupasi toimittaa soittimet aamulla opistolle.

Niin hän myös teki: autottomana miehenä, pitkäksi venyneen illan jälkeen hän oli työntänyt soittimet monessa erässä musta puku päällä läpi kesä-Savonlinnan maanantaiaamun hyörinän.

Housut repesivät ennen huippuhaastattelua

Presidentti Martti Ahtisaari oli saanut syksyllä Nobelin rauhanpalkinnon. Kesällä hän tuli Savonlinnaan Musiikkiakatemian kunniapuheenjohtajan ominaisuudessa. Eija Tolpon kautta järjestyi haastattelu: puhuttaisiin taiteesta ja musiikkiakatemiasta.

Oli varattu huone kahvila Saimasta, samoin tarjottavat. Piti tehdä videota ja juttua printtiin, eli mukana olivat sekä videokuvaaja Tuija Pauhu että valokuvaaja Soila Puurtinen. Jännitti: Jospa hän puhuukin vaikka Lähi-Idästä? Ymmärränkö yhtään?

Kahvilan portailla kuvaaja-Puurtinen sanoi:

— Tiesitkö, että sun housut on revenneet?

— Huono pila. Hehheh.

— Ei muuten ole pila. Sun housut on revenneet aika pahasti. Takapuolesta. Kivat valkoiset alushousut.

Uskolliset mustat pellavahousut tulivat juuri sinä päivänä tiensä päähän. Kudos oli ratkennut läpi takapuolen, vaakasuoraan.

Presidentin tuloon oli kymmenen minuuttia.

Syöksyin vastapäiseen Marja Putuksen käsityöläisputiikkiin. Putus ja hänen työntekijänsä Tiina Pulkkinen ymmärsivät tilanteen vakavuuden. Oli toimittava heti.

Riisuin housut ja kävin odottamaan paljaskoipisena, oikeita asiakkaita pakoillen. Tiina kursi housut kasaan ennätysajassa.

Haperot housut jalkaan, ulos vauhdilla ja kas, törmäsin Ahtisaareen.

Eipä ollut aikaa jännittää kysymyksiä. Lähdettiin kahville Martin ja Eevan kanssa.

Housut repesivät uudestaan vasta toimituksessa.

Marita Waenerberg

Riitta-Leena Lempinen-Vesa menossa linnaan oopperajuhlien aikaan kesällä 2010.

Itä-Savon pressikortti oopperalaulajalle

Pääskylahden toimituksessa soi puhelin.

— Hei, täällä on Soile Isokoski, muistatko?

Apua, Soile Isokoski, tietenkin muistan, mitä ihmettä?

— Juu, muistan kyllä, kesällä...

— Olen nyt Tel Avivin oopperassa laulamassa ja haluaisin käydä Golanin kukkuloilla. Sinne pääsevät vain sotilaat tai lehtimiehet. Sinä tulit mieleen lehtimiehistä, ja kysynkin, onko mitään mahdollisuutta saada jonkinlaista lehtimieskorttia.

Juoksin päätoimittaja Esko Suikkasen huoneeseen, jossa oli myös toimituspäällikkö Kyösti Pienimäki, siis toimituksen terävin johto.

— Voidaanko tehdä Soile Isokoskelle Itä-Savon avustajakortti ja lähettää se Israeliin?

— Anteeksi, kysyi Suikkanen hitaasti. — Soile Isokoskelle mikä?

Sain luvan. Valokuvaaja Rauno Hietalampi teki edelliskesänä ottamastaan Soile-kuvasta passikuvan ja niin sai Soile Isokoski virallisen, leimoin varustetun Itä-Savon avustajakortin numeron 242. Se matkasi Tel Avivin oopperaan.

Soile lupasi kiitokseksi viinipullon, vaikkei lopulta Golanille mennytkään, aikaa oli liian vähän.

Kului vuosia, ja unohdin asian. Verdi-juhlavuonna 2001 soi puhelin:

— No nyt minulla on se viini! Tule linnan parkkipaikalle ennen harjoituksia!

Soile lauloi Verdin Requiemin solistina.

Parkkipaikalla vaihtoi vaaleanpunainen sekti omistajaa. Kerroin Soilelle, etten voi nyt nauttia juomaa, koska odotan kaksosia.

— Oi, ne ovat tyttöjä, kun ostin vaaleanpunaista. Se on enne.

Soile oli oikeassa. Sekti nautittiin tammikuussa, kun kaksoset ja äiti tulivat kotiin.