J. Karjalainen on yksinkertaisten tarinoiden mestari — Olavinlinna kaikui tuttuja hittejä

Sunnuntain konsertti oli kahden tarinan loppu: Karjalaisen kesäkiertueen ja tämän kesän oopperajuhlien.

Soila Puurtinen

J. Karjalainen päätti kesäkiertueensa sunnuntaina Olavinlinnassa.
J. Karjalainen päätti kesäkiertueensa sunnuntaina Olavinlinnassa.

Sunnuntainen J. Karjalaisen konsertti Olavinlinnassa oli kahden tarinan loppu. Kyseessä oli Karjalaisen kesäkiertueen viimeinen keikka ja Savonlinnan Oopperajuhlien tämän kesän viimeinen ohjelmanumero.

— Tämä on meille specialjuttu, kun on kesän viimeinen keikka ja hienot puitteet. Toivottavasti kaikki menee hyvin, J. Karjalainen sanoi keikan alussa.

Ensimmäisenä kappaleena kuultiin kantrisävyinen letkeä Picnic, jonka tunnelmaa rumpali Janne Haaviston ja basisti Tom Nymanin stetsonit tukivat mainiosti.

Tämän jälkeen Karjalainen jatkoi Verinen mies -kappaleella. Laulun karmaisevan tarina on kuvaus tapahtumista, jotka laulaja näki lapsena. Tapahtumat ovat selvästi painuneet mieleen, niin elävästi Karjalainen loihti kuulijoidensa eteen verisen miehen verta puolillaan olevan veneen perässä.

Tästä esitys jatkui Karjalaisen uuden tulemisen tunnussävelillä, Meripihkahuone ja Mennyt mies, kunnes tunnelma rauhoittui Sinulle, Sofia -kappaleen pitkään introon, ja linnaan laskeutui seesteinen raukea tunnelma.

Vielä ennen väliaikaa kuullut Stindepinde ja Sinisestä kankaasta tekivät selväksi sen, mikä J. Karjalaisen musiikissa on keskeistä: tarinat ja tunnelma. Toisen artistin suussa teksti ”sinisestä kankaasta on takki minulla, kun olen matkalla lemmittyni luo” olisi korni. Karjalaisen esittämänä simppelit kuvat sisältävät sanomaa ja tuntuvat merkityksellisiltä.

Konsertin toisella puolikkaalla Karjalainen siirtyi vanhempaan tuotantoonsa. Hän, Oi mikä ihana ilta ja Villejä lupiineja saivat äänekkäät aplodit, joista pystyi päättelemään yleisön odottaneen vanhoja hittejä. Konsertin viimeisenä kappaleena kuultiin Jotkut menee sekaisin, jonka väkevä biitti meni yleisön jalan alle.

Tämän jälkeen yleisö taputti Karjalaisen vielä kahdesti lavalle. Ensimmäisessä encoressa yleisö sai kuulla kappaleet Doris ja Mä meen, ja toisessa Kolme Cowboyta ja Ankkurinappi, jota yleisö fiilisteli seisaaltaan.

Läpi konsertin yhtye soi miellyttävän orgaanisesti ja hillityn tyylikkäästi. Rumpali Janne Haaviston johdolla bändin dynamiikka eli kauniisti kappaleiden mukana tukien Karjalaisen tarinoita. Miellyttävää kuultavaa oli myös Mikko Lankisen juureva kitarointi ja Pekka Gröhnin jazzikkaat urkulurittelut.

Kuulijaystävällinen oli myös bändin aito live-esiintyminen: sovitukset elivät lennossa bändin jammaillessa biisien alkuja ja loppuja. Toimiva äänikuva, jonka ansiosta soittimet erottuivat selkeästi, täydensi onnistuneen kokonaisuuden.

Koko konsertin voi kiteyttää Doris-kappaleeseen, jossa Karjalainen luovutti lauluvastuun yleisölle. Kaikkien osatessa sanat oli selvää, että Karjalaisen tarinat elävät omaa elämäänsä.

Simo Härkönen

Simo Härkönen

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Kommentoidut