Uutisen takaa: Kaksipäinen naakka vai rohkea kotka?

Uutisen takaa: Kaksipäinen naakka vai rohkea kotka?

Tiedättehän kaksipäisen kotkan, sen heraldisen elukan, joka koristaa niin Saksan, Venäjän, Albanian, Espanjan kuin muinaisen Bysantinkin vaakunoita?

Tällainen kaksipäisyys on tullut mieleen, kun on seurannut vuosikymmeniä Savonlinnan, kuuluisan kulttuurikaupungin, visioita ja päätöksentekoa.

Tämä Savonlinnan kaksipäinen eläin, olkoon vaikka heraldinen naakka, sanoo yhtä ja tekee toista. Se katsoo samalla kertaa vastakkaisiin suuntiin, oikeaan ja vasempaan.

Sen päät saattavat puhua jopa yhtä aikaa täysin vastakkaisia viestejä.

Kun nyt puhun kulttuurista, tarkoitan kaikkea sitä, mitä sana pitää sisällään kulttuuripääkaupunkihaussa: taide, koulutus, liikunta, urheilu, kyläyhdistykset, martat, ruoka, tanssit, kädentaidot, ammattilaiset ja harrastajat, lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset, yleisöt ja tekijät.

Tämä kulttuurin laaja käsite pitää sisällään kaiken sen pursuavan runsauden, joka tekee elämästä elävää ja mukavaa ja saa kaupungin, kylät ja niiden asukkaat kukoistamaan, jopa loistamaan.

Tällainen elävä elämä tarvitsee tekijänsä ja vetäjänsä, vapaaehtoisten ja hyvien harrastajien lisäksi aina ammattilaiset. He osaavat ja voivat saada suuretkin joukot liikkeelle. Jos ammattilaisia ei ole, eipä ole juuri muutakaan.

Tarvitaan myös rakenteita, kouluja, laitoksia, yhdistyksiä, toimitiloja.

Savonlinnan kaksipäisen naakan yksi pää hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Se on myös laatinut strategian, jossa se monessa kohdassa vakuuttaa, että tämä tässä on ympärivuotinen, kansainvälinen kulttuurikaupunki, joka takaa asukkailleen henkisesti vireän asuinympäristön ja haluaa kehittää vetovoimaista kulttuurimatkailua, myös talvella.

Tämä naakanpää haluaa ympärivuotisen korkeatasoisen taidetarjonnan, monenlaista toimintaa sekä koulutus- ja harrastusmahdollisuudet.

Tästä se puhuu myös juhlapuheissa ja kertoo vieraille, kuinka hieno kulttuurikaupunki meillä onkaan.

Entäpä naakan toinen pää? Se toistaa kulttuurin tekijöille vuodesta toiseen yhtä ja samaa viestiä: säästä, säästä ja säästä.

Otetaan pieni siivu sieltä, toinen täältä, viisi prosenttia kaikilta tai miten vain, kunhan säästetään. Tehdään vaikka pikkuruisia satasten nipistyksiä sieltä ja täältä.

Säästetty summa on häviävän pieni, mikroskooppisen pilkun puolikas kaupungin budjetissa. Kulttuurin puolella pienenpienen säästön aiheuttama tuho on suuri, jopa kohtalokas.

Se sama kulttuuriväki, jonka halutaan elävöittävän kaupungin ilmapiiriä, imagoa ja komeimmillaan nostavan koko Itä-Suomen Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, joutuu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen elämään kuin giljotiinin alla.

Kun on yhdestä säästöstä selvitty ja on suurin ponnistuksin, paljolti talkoilla, saatu aikaan hienoja juttuja, heittää säästönaakka niskaan seuraavan säästön. Giljotiinin terä lähenee kaulaa.

Eipä ihme, että innostuneet hymyt vääntyvät vuosien vieriessä aina vain kyynisimmiksi ja intokin saattaa lopahtaa. Suurinkin tulisielu hiipuu, jos vuodesta toiseen palaute on sama: Hyvin vedätte, tärkeää työtä teette, joten otetaanpa tuosta vielä pois, noin!

Tässähän puhutaan pienistä, pikkuruisista summista, jopa satasista.

Ne pienet avustukset totta tosiaan ovat hyvä sijoitus: kun tukea tulee edes vähän, tehdään itse loput ja syntyy vaikka mitä.

Mutta entäpä sitten, kun ei ole jakaa edes niitä satasia, ei yhtään mitään?

Kulttuuriavustusten lista on lyhentynyt dramaattisesti viime vuosina, summat kutistuneet. Ja nyt taitavat kutistua edelleen.

Moni ammattilainen, usean toimen dynamo, alkaa jo katsella muita maisemia.

Kaksipäisen naakan kumpikin pää osaa laskea. Niinpä ne ymmärtävät sen, että kannattaa tukea niitä ammattilaitoksia, jotka saavat valtiontukea. Valtiolta tulee rahaa pääsääntöisesti enemmän kuin se, minkä kaupunki antaa.

Välillä säästäjänaakka hurahtaa säästöinnostaan ja sokeutuu syy-seuraus-suhteille. Voi käydä näin: säästät vähän tai et oikeasti yhtään mitään, mutta menetät paljon.

Pienen, ehkä hieman vastahankaisen Savonlinnan tueksi pelmahti kulttuuripääkaupunkihankkeessa neljä suurempaa kaupunkia ja joka maakuntaa.

Hanke voi toteutua ja se voi olla merkittävä käänne Itä-Suomen ja Savonlinnan kehityksessä, kuten väestötieteilijä Timo Aro hiljattain totesi. Hänen mielestään hanke on äärimmäisen tärkeä asia Savonlinnalle ja Itä-Suomelle, valo pimeydessä.

Mitä tekee kaksipäinen naakka?

Se on aika hiljaa. Ei sano juuta, ei jaata.

Nyt on säästönaakka herännyt ja naakottaa tuttua virttään: säästä, säästä, leikkaa.

Tässähän tulee jo aika kafkamainen olo ihan kenelle hyvänsä.

Mitä ihmettä tässä nyt haetaan? Katsotaanko vuoteen 2026, sen yli ja myös noihin välivuosiin ja halutaanko iloa, elävyyttä ja uutta, laajaa yhteistyötä, kansainvälistä näkyvyyttä, aivan uusia, ennen hoksaamattomia toimia?

Vai eikö haluta mitään? Vain sammuttaa valot vähä vähältä?

Muutama viikko sitten julkaistiin kulttuurikaupungin teemat, ja nyt viiden kaupungin eri alojen ihmiset urheilijoista taiteilijoihin, opettajiin ja harrastajiin, kyläaktiivesta kapellimestareihin ja kulttuurijohtajista maakuntajohtajiin pohtii, kuinka Savonlinnasta ja Itä-Suomesta voisi tulla Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Ja katso, nyt tämä kaiken keskus, kaksipäinen naakka, ajattelee siis vetäytyä takavasemmalle.

Mitäpä siitä, mitä kaupunkistrategiaan on kirjattu tai siitä, että nyt olisi tärkeä hetki lähteä hakemaan tosissaan kulttuurikaupungiksi. Jospa nyt sen sijaan säästettäisiin muutama tonni.

Oh, olisipa meillä kaksipäisen, ristiriitaisen naakan sijaan yksipäinen, rohkea ja tarkkasilmäinen kotka!

Se sanoisi: tuonne mennään, se on hyvä, tehdään yhdessä, keksitään uutta ja tästä tulee hyvä, erittäin hyvä ellei loistava, nyt kaikki peliin!