Ooppera-arvio: Aino Ackté -ooppera sai tunteet liikkeelle, oopperajuhlat ja Savonlinna myös mukana teoksessa

Aino Ackté tarjoaa tuokiokuvia oopperatähden elämästä ja kertoo myös Suomen rakentamisesta, lopun hetkissä tiivistyvät pettymys ja yksinäisyys.

Sampo Luukkainen

Ylioppilaat laulavat tervehdyksen Suomen toivolle, Pariisiin matkaavalla Ainolle.
Ylioppilaat laulavat tervehdyksen Suomen toivolle, Pariisiin matkaavalla Ainolle.


Ilkka Kuusisto: Aino Ackté. Kantaesitys Savonlinnasalissa 27.10.2017. Libretto Pentti Savolainen ja Juha Kandolin, muokkaus Martiina Roos. Musiikin sovitus: Matti Makkonen. Musiikin johto: Jonas Rannila, ohjaus: Juulia Tapola, koreografia: Elina Orpana, valot: Patrik Engström, lavastus ja puvut: Anne Peltonen, kuoron valmennus: Matti Makkonen.
Rooleissa mm. Päivi Pylvänäinen, Anu Ontronen, Joonas Asikainen, Heikki Halinen, Juha Kotilainen, Niall Chorell, Jari Pylvänäinen, Timo Turunen, Saara Silvennoinen, Juhana Kotilainen, Sampo-Elias Asikainen, Hanna Seppänen, Minna Raassina. Savonlinna-kuoro, taidelukion Omute-linja, OKL:n musiikin erikoistujia. Orkesteri: ESMO-ensemble. Tuotanto Etelä-Savon musiikkiteatteri- ja oopperayhdistys  ESMO ry.


Aino Ackté -oopperan kantaesityksen tunnelma oli alusta saakka lämmin ja  ihastuneen hämmästynyt: Voiko tämä olla totta, näin hyvä teos, näin paljon hyviä laulajia, ja täällä tehty!

Kansallisoopperan tilaaman ja hyllyttämän teoksen esiin tuominen on kulttuuriteko, joka vaatii rohkeutta ja riskinottoa. Suuri kiitos ESMO-aktiiveille.
Yleinen reaktio oli selvä: teos ja esittäjät ylittivät odotukset.


Ooppera nostatti myös isänmaallisia tunteita, olihan roolihahmoina suomalaisuuden luojia ja kuvattavana  aika, joka synnytti kansallisen identiteetin. Ilmassa oli myös paikallishenkeä: meidän kuoromme, meidän solistimme, meidän oopperamme ja ennen kaikkea, meidän Ainomme, Savonlinnan oma Päivi.

Päivi Pylvänäinen tekee elämänsä roolin: hän oli temperamentikas, heittäytyvä, kipakka mutta myös lempeä Aino. Pylvänäinen on kasvanut suuren roolin mittoihin ja eli sen joka solullaan. Ääni ylsi niin suureen dramatiikkaan,  kuvioryöppyihin kuin lyyriseen pianoon.

Sampo Luukkainen

Anu Ontronen ja Juha Kotilainen, Emmy-äiti ja laulunopettaja Duvernoy.
Anu Ontronen ja Juha Kotilainen, Emmy-äiti ja laulunopettaja Duvernoy.

Gounod’n Jalokiviaaria on paljastava: yksi vaikeimmista sopraanolle kirjoitetuista, kaikkien tuntema. Senkin Pylvänäinen lauloi hienovaraisesti, puhtaasti ja kirkkaasti.

Ainon rooli on ratkaiseva koko oopperan onnistumiselle. Päivi Pylvänäinen, kuningatarmainen, vahva Aino, oli roolin mittainen. Pylvänäinen saa näyttää kaiken osaamisensa ja voimansa, Iloisen lapsikuoron pikku solistista on kasvanut suuri laulaja.


Aino Ackté -ooppera ei kuulu maailman oopperataiteen suuriin teoksiin, mutta se on helposti lähestyttävä, vahvatunnelmainen, vaihteleva ja viihdyttävä teos, joka koskettaa. Se antaa tuoreen näkökulman Suomen kulttuurihistoriaan ja yhteen sen harvoista suurnaisista.

Libretto tarjoaa kronologisesti eteneviä kuvia Ainon elämästä. Pääpaino on nuoren Ainon Ranskan ajassa. Suomalainen ooppera suunnitellaan ruotsiksi iloisilla rapukesteillä, Savonlinnan oopperajuhlat ohitetaan muutamalla tärkeällä lauseella sekä savonlinnalaisten tunteita kuvaavalla kupletilla Ooppera, hyi saatana.

Suomen ja Euroopan taiteen suurmiehet vilahtavat kohtauksissa, elihän Aino Ackté aikansa ehdottomassa eliitissä. Pitkät pätkät lauletaan ranskaksi ja ruotsiksi, joten juoneen kannattaa tutustua etukäteen. Ainoa juhlitaan ympäri Eurooppaa.

Lopussa on yksinäinen, pettynyt ja muistoissaan elävä nainen, joka perustelee modernille tyttärelleen valintojaan. Kohtaus punoo yhteen kaiken edeltävän, ja se on myös draamallisesti vahvin: kaikki, mitä olette tähän saakka nähneet, ei lopulta merkinnyt suuriakaan. Aino on yksin, rahat valuivat oopperajuhliin, ääni meni liian nuorena, suhde tyttäreen jäi kylmäksi. Äiti ei ehtinyt olla äiti. Ura vei.

Kaunis loppu jättää pakahduttavan tunteen valtaan. Aino astuu toiselle puolelle todellisen rakkaansa, Edelfeltin luo.


Ilkka Kuusisto on mestari luomaan tunnelmia, luontevia melodioita ja kekseliäitä sointukulkuja sekä yhdistämään muiden musiikkia omaansa. Oopperan teemasävelmäksi nousee Oskar Merikannon Pai, pai paitaressu, jonka rahiseva äänite oikean Ainon laulamana kuullaan juuri ennen väliaikaa.

Kuusiston oma musiikki vie sirkusmaisesti Pariisin vilinään, kuvaa viiltävillä kuvioilla äidin ja tyttären kamppailua ja maalaa pehmeästi romanssin ja kunnian hetket. Matti Makkonen on sovittanut sinfoniaorkesterisatsin 12 soittajalle, lähes kaikki ammattilaisia. Pieni yhtye riittää luomaan vahvoja värejä ja hivelevää sointimattoa. Sen pienuuden unohtaa pian.

Kuoro on paljon lavalla ja laulaa iskevästi jäähyväis- ja juhlakohtauksissa tai ylioppilaskuorona. Savonlinnalaisen kuoron iskevästä laulusta ja tarkasta lavatyöskentelystä voi olla ylpeä. Taidelukion Omute-linjan nuorten kuoron virsi soi kauniin kuulaana.

Anne Peltosen lavastus on runsasta ja epookkiin sidottua. Sermejä ja lavoja siirtämällä tila muuttuu laituriksi, oopperalavaksi tai huvilan terassiksi. Rekvisiittaa on paljon, ehkä paikoin turhaankin.

Maalausten kopiot vahvistavat oopperan luonnetta Suomen taiteen kultakauden kuvaajana.

Puvustus vie eri aikakausiin 1890-luvulta 1930-luvulle. Ainon upeat puvut ihastuttivat. Kaunein kuva on järvimaisema veneineen, se, jonne Edelfelt katoaa.


Jonas Rannila johtaa tarkasti ja elävästi, hän osaa luoda suvannot ja nostaa suuret kuohut. Koko suuri esityskoneisto oli varmoissa käsissä, ja esitys etenee luontevasti, ei viipyile eikä ryntäile. Rannilasta on kehittymässä loistava oopperakapellimestari.

Ohjaaja Juulia Tapolan ote on selkeä ja vahva. Suuret kohtaukset loivat hienoja asetelmia, lavalla oli eloa ja iloa, paljon seurattavaa. Solistien tunteet ja niiden muutokset saivat näkyä, ihmissuhteissa kipunoi. Tapolalla on taito saada laulajat heittäytymään rooleissaan, ylittämään rajoja, ja niinpä suuret tuntee välittyvät koko saliin.

Sampo Luukkainen

Päivi Pylvänäinen ja Jari Pylväinen, nuori Aino ja Oskar Merikanto.
Päivi Pylvänäinen ja Jari Pylväinen, nuori Aino ja Oskar Merikanto.


Pylvänäisen rinnalla toinen upea, vahva oman alueen nainen on Anu Ontronen, jonka värikylläinen, vahva mezzosopraano ilmentää niin Emmy-äidin lähes sadistista kunnianhimoa ja painostusta kuin Glory-tyttären uhmaa. Ontronen on upea laulaja ja vaikuttava lavahahmo.

Juha Kotilainen sähköistää lavan konkarin karismallaan, samoin Hannu Forsberg ja Niall Chorell, joka luo huikean karikatyyrin Pariisin oopperanjohtajana.

Joonas Asikainen on kaunisääninen, herkkä Edelfelt. Nuori naistenmies murtuu teoksen mittaa vanhukseksi. Asikainen tekee hienoa työtä. Heikki Halinen vakuuttaa Ainon aviomiehenä, hyvä rooli ja hieno ääni. Jari Pylväisen Merikanto on hauska karrikatyyri, Timo Turusen kirkas, raikas tenori ilahduttaa.

Savonlinnalaiset Saara Silvennoinen, Minna Raassina ja Hanna Seppänen loistavat rooleissaan, ja nuori Sampo Elias Asikainen tekee hyvää työtä.


Kesällä Linna vedessä, nyt Aino Ackté — Savonlinna on saanut vuodessa kaksi kantaesitystä, joissa kaupunki on vahvasti läsnä. Kun moni muu asia menee nyt alaspäin, nostaa taide kaupunkia ylös.

Sampo Luukkainen

Joonas Asikainen ja Päivi Pylvänäinen, vanha Edelfelt ja Aino.
Joonas Asikainen ja Päivi Pylvänäinen, vanha Edelfelt ja Aino.