Illat pimenevät ja pidot vain paranevat — Syystulet-tapahtuma polkaisee Savonlinnan syksyn käyntiin

Monelle valaistujen lyhtyjen lasku veteen on se juttu. Tänä vuonna se tapahtuu Pikku Kakkosen rannassa. Lupa kokon polttoonkin on saatu.

Petri Vanhanen

Olavinlinna on ollut konserttien ja keikkojen näyttämänä elokuun jokaisena viikonloppuna. Syyskuu alkaa Syystulet-tapahtumalla.
Olavinlinna on ollut konserttien ja keikkojen näyttämänä elokuun jokaisena viikonloppuna. Syyskuu alkaa Syystulet-tapahtumalla.

Matkailullisesti Hämeenlinna voisi ottaa täältä oppia. — Sanni Hallanvaara

Tulevana viikonloppuna järjestettävä Savonlinnan Syystulet -tapahtuma jatkaa hienoa tapahtumakautta Olavinlinnassa, Riihisaaressa sekä niille johtavilla rantateillä.

Useiden tapahtumajärjestäjien yhteisessä ponnistuksessa ei tunnelmassa pihtailla. Moni odottaa eniten valaistujen lyhtyjen laskemista veteen.

 Elävä tuli valaisee pimenevää syysiltaa monessa eri muodossa.

Vesille laskettavia paperilyhtyjä voi tulla askartelemaan Mahdollisuuksien torin ”pöhinätelttaan” Riihisaaren parkkialueella lauantaina kello 18-20.

 Teltassa valmistellaan samaan aikaan ohjaaja Ritva Peltosen johdolla myös yhteisöllistä tulitaideteosta.

Soila Puurtinen

Lyhtyjen lasku siirrettiin Pikku Kakkosen rantaan, johon mahtuu kerralla paljon ihmisiä.
Lyhtyjen lasku siirrettiin Pikku Kakkosen rantaan, johon mahtuu kerralla paljon ihmisiä.

Lyhdyt veteen kello 20

 Leivinpaperista valmistetut lyhdyt on tarkoitus laskea vesille Pikku Kakkosen rannasta lauantai-iltana alkaen kello 20.

— Viime kesänä lyhdyt laskettiin vesille Koululahdesta, mutta paikka osoittautui aivan liian ahtaaksi, sen verran suosittu tämä vesillelasku oli, kertoo Syystulien pääjärjestäjän, Savonlinnan Seudun Kolomonen ry:n toiminnanjohtaja Sirpa Kolistaja.

— Meillä on nyt oikein pumppusysteemi, jonka avulla lyhdyt saadaan liikkeelle pois rannasta, Kolistaja kertoo.

Kaupunkilaisilla on myös mahdollisuus osallistua lyhtyrannan siivoukseen yhdessä Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa ohjelman päätyttyä illalla kello 22.

Sade ennen tapahtumaa olisi tervetullut

Lyhdyt toimivat myös tamperelaisen Flamma-tulitaideryhmän esityksen taustana. Esitys alkaa Riihisaaren kallioilla lauantaina kello 21. Ryhmä esiintyi Savonlinnassa myös viime syksynä vastaavassa tapahtumassa.

— Mutta tänä vuonna heidän satsauksensa on isompi ja ohjelma näyttävämpi kuin viime vuonna.

— Toivomme nyt, että ennen viikonloppua vettä tulisi sen verran, että metsäpalovaroitus päättyisi. Silloin Flamman esitys voisi päättyä Riihisaaren kallioille rakennetun kokon sytyttämiseen, Kolistaja haaveilee.

Rasmus Montonen

Syttyykö kokko vai eikö se syty tulevana lauantaina Syystulet-tapahtumassa. Tähän saadaan vastaus perjantaina.
Syttyykö kokko vai eikö se syty tulevana lauantaina Syystulet-tapahtumassa. Tähän saadaan vastaus perjantaina.

Näin myös kävi,  ja kokon poltto päättää illan. 

Uusi museonjohtaja tavattavissa 

Tapahtuma alkaa jo perjantaina kello 14 Riihisaaren Keskiaikamarkkinoilla, jotka jatkuvat sunnuntaihin kello 15 saakka.

Pääpäivä on kuitenkin lauantai, jolloin ohjelmaa on kellon ympäri kello kymmenestä aamulla kello kymmeneen illalla.

Olavinlinna ja Riihisaaren museokin osallistuvat tapahtumaviikonloppuun. Yleisö pääsee Riihisaareen ilmaiseksi, ja perjantaina kello 14—17 uusi museonjohtaja Nikke Kaartinen on yleisön tavattavissa.

Olavinlinnassa on yleisöopastukset tasatunnein. Liput linnaan maksavat 5 euroa.

Keskiaikamarkkinoilla 20 kauppiasta

Osana Syystulet-tapahtumakokonaisuutta kaupungissa järjestetään myös keskiaikamarkkinat, jotka alkavat jo perjantaina ja jatkuvat sunnuntaihin saakka. Niiden pitopaikka on Riihisaari.

Järjestelyistä vastaa hämeenlinnalainen Villapakka-osuuskunta, joka on järjestänyt vastaavantyyppisiä tapahtumia Hämeenlinnassa kymmenen vuoden ajan.

— Tultiin pitkin Härkätietä ja Idän kauppatietä tänne Savonlinnaan mukanamme noin 20 kauppiasta, nauraa markkinoiden pääjärjestäjä Sanni Hallanvaara, joka itse myy tapahtumassa perinteisiä englantilaisia villakankaita sekä tinakoruja.

Soila Puurtinen

Valaistujen paperilyhtyjen laskeminen veteen yhdessä toisten kanssa on  monelle sykähdyttävä kokemus.
Valaistujen paperilyhtyjen laskeminen veteen yhdessä toisten kanssa on  monelle sykähdyttävä kokemus.

Myynnissä on keskiaikaiseen henkeen soveltuvia tuotteita kuten leluja, puusepäntöitä, jousipyssyjä, erilaisia koreja, lampaannahkoja ja nahkatöitä, keskiaikaisia vaatteita, tinakoruja, saippuoita ja yrttejä. Myös ruokaa kuten varraspossua ja lettuja on luvassa.

Hämeenlinnalla olisi opittavaa Savonlinnan touhusta

Kivenhakkaaja, silmänkääntäjä ja trubaduuri tarjoavat markkinoilla hupia, ja askartelupajassa lapset voivat tehdä itselleen keskiaikaisen pelipussin.

Yhteistyö hämäläisten ja savolaisten kesken on sujunut hyvin. Hallanvaara ihastelee, miten tehokkaasti Olavinlinnaa on tuotteistettu ja markkinoitu.

— Matkailullisesti Hämeenlinna voisi ottaa täältä oppia, hän toteaa.

Syystorikin luottaa tapahtumiin

Toinen rinnakkaistapahtuma, Savonlinnan kylät ry:n järjestämä Savonlinnan Syystori tarjoaa niin ikään pääasiassa ohjelmaa koko perheelle.

Pikku Kakkosen rannan ja Riihisaaren parkkialueen välisen puistotien varressa toimintaansa esittelevät Savonlinnan kesäyliopisto, Savonlinnan oppaat, Linnalan nuoret sekä Romanilähetys.

Retkitoverit on viritellyt läheisiin hopeapajuihin alaköysiradan. Lähistöllä on myös Activity Makerin tapahtumapiste.

Ruokaa ja herkkuja tarjoilevat Hobbittikahvila sekä thairuokakoju. Paikalla on myös käsityöläisiä. Tuoretuotteiden myyjiä ei markkinoilla ole.

Sen sijaan satamalaiturilla nautitaan Sakke ry:n organisoimaa nyyttikestityylistä illallista tähtien alla.

Juttua paivitetty 6.9.2019 kello 18.24.