Neljä Ruusua keskiviikkona Huvilaan

Huvilan kova keikkakesä jatkuu.

Ville Juurikkala

Neljä Ruusua on yhtä kuin Kode Koistinen (vas.), Kämy Kämäräinen, Lade Laakkonen ja Ilkka Alanko.
Neljä Ruusua on yhtä kuin Kode Koistinen (vas.), Kämy Kämäräinen, Lade Laakkonen ja Ilkka Alanko.

Kotimaisen popmusiikin ikoni Neljä Ruusua saapuu keskiviikkona ilahduttamaan savonlinnalaista kesäkansaa Huvilan Panimoklubille. Lukuisista hiteistään tunnettu bändi esiintyy edelleen alkuperäiskokoonpanossaan: Ilkka Alanko (laulu, kitara), Petteri ”Kode” Koistinen (kitara), Jari ”Lade” Laakkonen (basso), Kari ”Kämy” Kämäräinen (rummut).

Neljä Ruusua on Joensuussa vuonna 1982 perustettu yhtye, joka seikkailee musiikillaan popin ja rockin rajamailla. Yhtye on julkaissut 15 studioalbumia sekä kolme kokoelmaa.

Neljä Ruusua on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä suomalaisen musiikin kantayhtyeistä. Yhtye tunnetaan muun muassa biiseistä Juppihippipunkkari, Sun täytyy mennä, Poplaulajan vapaapäivä, Valuva taivas ja Elän vain kerran.

Neljä Ruusua Huvilassa ke 24.7. klo 21.