Teatteriarvio: Tiitiäisen satupuu on sininen matka sadun sydämeen - Matti Ruuska näyttää Kirsi Kunnas -dramatisoinnisaan monipuoliset taitonsa ja vei suuret ja pienet katsojat tunteesta toiseen

Tiitiäisen satupuu, satuesitys Kirsi Kunnaksen samannimiseen runokirjaan. Suunnittelu, äänet ja esitys: Matti Ruuska.

Soila Puurtinen

Matti Ruuskan koostama, ohjaama ja säveltämä Tiitiäisen satupuu Kirsi Kunnaksen teksteihin tarjoaa sinisiä onnen hetkiä, kauneutta ja haikeutta. Se on myös huikea näyte Ruuskan taidoista ja monipuolisuudesta ja kunnianosoitus koko kansan  Kirsi Kunnakselle.
Matti Ruuskan koostama, ohjaama ja säveltämä Tiitiäisen satupuu Kirsi Kunnaksen teksteihin tarjoaa sinisiä onnen hetkiä, kauneutta ja haikeutta. Se on myös huikea näyte Ruuskan taidoista ja monipuolisuudesta ja kunnianosoitus koko kansan Kirsi Kunnakselle.

Tiedättekö sen harvinaisen tunteen: Onpa ihanaa, että olen juuri nyt juuri tässä, näen ja koen juuri tämän.

Tältä tuntui Savonlinnan teatterin Tiitiäisen satupuu -ensi-illassa. Lämmin, hauska, herkkä ja taidokas esitys on näyttelijä Matti Ruuskan loistelias taidonnäyte.

Ruuska on rakentanut Kirsi Kunnaksen klassikkoloruista luontevasti etenevän kokonaisuuden, jossa erilliset lorut ja niiden lonksuvat ja linkkaavat rytmit ja paikoin hieman anarkistiset, paikoin haikeat, aina sanoille leikkivät tarinat nivoutunat toinen toisiinsa pehmeästi. Järjestys on tarkkaan harkittu: tästä teemasta tai oliosta voi hyvin siirtyä tähän.

Ei, tämä ei todellakaan ole runoilta, ei yksittäisten runojen esitys, vaan soljuva, vahvatunnelmainen ja imuunsa vievää teatteria, josta nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Mukana on jopa sirkustakin, silmänkääntöä.

Siltana lorusta toiseen toimii myös rekvisiitta, joka saattaa muuntaa merkitystään runosta toiseen siirryttäessä. Yhden runon ylipitkästä nenästä tulee toisen runon elefantin kärsä ja kolmannen lorun ilmapallohevonen. Lapset seuraavat silmät tarkkana ja nauravat keksinnöille. Hoksaaminen on hauskaa.

Anne Peltosen ja SamiEdun teatteritekniikan linjan luoma lavastus ja tarpeisto ovat tärkeä osa teosta. On vain yksi puu, se, josta kasvaa hiirenpenikoita, sininen tausta, sohva ja pehmoeläimiä ja muuta tarpeistoa, ja katso: yleisö näkee suuren joukon Kirsi Kunnaksen luomia hahmoja, suuria ja pieniä, surullisia, hassuja ja liikuttavia.

Välillä seinällä kumottaa kuu, ja puun lehdet loistavat pimeässä, illan tullen. Jarmo Hirvosen valot ovat tärkeä osa dramaturgiaa.

Esityksessä ei kuulla muuta kuin Kunnaksen tekstiä, ei selityksiä, ei esittelyjä, ja hyvä niin. Lapsiyleisö seurasi hievahtamatta vajaan tunnin mittaista esitystä, sanojen käänteitä ja hassuja notkahduksia, paikoin lähes harrastakin tunnelmaa. Tässä on jotain lähes maagista.

Ruuskalla on taito vangita katsojien mielenkiinto ja vetää nämä tunnetilasta toiseen luontevasti ja vastaanpanemattomasti. Esityksen rytmi vaihtuu juuri oikeissa kohdissa, tunnelmointia seuraa vaikka hassu tikkalaulu tai possubaletti. Liikkeet muuttuvat tarinan päähenkilön mukaan. Välillä on tiukkaa räppiä ja sen rentoa menoa, välillä lempeää kissanpaijausta, sitten pää tököttää kuin tikalla. Jokainen ele on harkittu, tarinaa tukeva.

Nauru raikasi monta kertaa, mutta ei vain se. Käytössä oli laaja tunneskaala.

Alussa oli Kissa Krumeluu ja hänen hiiripuunsa. Kissaan palataan kauniisti myös lopussa. Matkalla kissasta kissaan ilmestyy näyttämölle niin Jaakko Vaakko Vesirotta, Herra Pii Poo, todella tyhmät papukaijat, kuningas, peikkoja ja menninkäisiä, Ville ja Valle ja kolonkolonkolot.

Olen lukenut kirjan loruja lukemattomia kertoja lapsille, yhä uudelleen ja uudelleen. Niinpä se, mitä Matti Ruuska on saanut esille tutusta tekstistä, häikäisee. Tässä on jotain puhtaan kaunista ja syvää, ehkä haikeaakin, sinistä ja onnellista. Kunnaksen tutut lorut saavat lisää loistetta, mutta myös jännää tummuutta, merkityksiä, joita niissä ei uskonut olevankaan.

Ruuskan säveltämät Tiitiäis-laulut tukevat niin runojen kuin koko teoksen tunnelmaa, ne sukivat tekstejä vahvasti myötäkarvaan. Niissä ja koko esityksessä puhuu suuri sydän ja rakkaus elämään sen kaikessa värikkyydessä.

Tampereen sairaalassa oleva 95-vuotias Kirsi Kunnas oli lähettänyt Savonlinnan teatterin ensi-iltaan viestin, jossa sanoi: Olen onnellinen, jos te olette onnellisia.

Kyllä, me kaikki ensi-illassa olleet, me olimme hyvin onnellisia, naurun ja liikutuksen, kauneuden kokeneita.

Tiitiäisen satupuuei ole vain lastenteatteri. Se puhuttelee ja koskettaa kaikkia satuikäisiä.

Kommentoidut