Sopraano Iida Antola Kangasniemen laulukilpailun voittoon — Berliinissä asuvalla voittajalla sukujuuria kisakuntaan

Sopraanot juhlivat kärkisijoilla Kangasniemellä.

Kangasniemen laulukilpailun on voittanut sopraano Iida Antola. Toiseksi sijoittui Johanna Isokoski ja kolmanneksi Johanna Lehesvuori. Myös he ovat sopraanoita.

Kangasniemen musiikkoviikkojen taiteellinen johtaja, kisan tuomariston puheenjohtaja Mikko Franck luonnehti kisan voittanutta Antolaa hyväksi muusikoksi, jolla on kokonaisuus hyvin hallussa. Luonnollisesti myös Antolan lauluääni sai kehuja.

— Hän hallitsee instrumenttinsa suvereenisti, Franck totesi Antolan äänestä.

Berliinissä opiskelevalle Antolalle Kangasniemi on entuudestaan tuttu etenkin lomapaikkana, sillä laulajan isoisän tila on rakennettu Kangasniemelle.

Vuonna 1990 syntynyt Antola on opiskellut laulua Berliinissä UdK-korkeakoulussa vuodesta 2015 alkaen. Hän on aikaisemmin valmistunut kuoronjohtajaksi Sibelius-Akatemiasta. Laulukilpailun voitosta Kantolalle lohkesi 6000 euron palkintosumma. Kisan 2. palkinto oli arvoltaan 3500 euroa ja 3. palkinto 2000 euroa.

Mikko Kääriäinen

Mikko Kääriäinen

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.