Haluatko kohdata jättiläisapinan silmästä silmään? King Kong -esityksessä se on mahdollista, ja mukaan mahtuu vain kahdeksan katsojaa kerralla

Maakuntateatterin ikeestä vastikään vapautunut ohjaaja Niko Taskinen ei lupaa, etteikö esityskonsepti muovautuisi aivan ensi-iltaan saakka. Apinan roolin vetää sooloesityksistään tunnettu Mika Juusela. Esitykset nähdään perjantaina ja lauantaina Savonlinnan Uuden Taidemuseon avajaisissa.

Mika Juusela

Ohjaaja Niko Taskisen jääkaapinovessa hengannut magneetti pääsi ulkoilemaan, kun esitykselle tarvittiin PR-kuva. Varsinaisessa esityksessä ei näy muita magneetteja kuin Mika Juusela.
Ohjaaja Niko Taskisen jääkaapinovessa hengannut magneetti pääsi ulkoilemaan, kun esitykselle tarvittiin PR-kuva. Varsinaisessa esityksessä ei näy muita magneetteja kuin Mika Juusela.

New Yorkin pilvenpiirtäjissä heiluvasta jättiläisapinasta tehtiin elokuva ensimmäisen kerran vuonna 1933. Elokuvasta tuli hitti ja King Kongista käsite, joka on pyörinyt savonlinnalaisen teatteriohjaaja Niko Taskisen mielessä jo vuosien ajan.

— Vaikka se on ollut alun perin viihde-elokuva, siitä on tullut sellanen 1900-luvun myytti. Pienikin lapsi tunnistaa jättiläisapinan nähdessään, että siinä on King Kong.

Taskinen on jo vuosien ajan haaveillut tarinaan perustuvasta esityksestä, ja nyt konsepti on vihdoin valmis. Jättiläisapinana nähdään näyttelijä Mika Juusela, jonka tehtävä on viihdyttää yleisöä puolentoista tunnin ajan. New Yorkin pilvenpiirtäjät vaihtuvat esityksessä Nälkälinnanmäen vanhaksi kirjastoksi. Tai siellä teosta ainakin esitetään osana Savonlinnan Uusi Taidemuseo -tapahtumaa.

— Ensin ollaan viidakossa, ja sitten päädytään ehkäpä New Yorkiin. Jollakin hyvin oudolla tavalla menemme sen alkuperäiselokuvan tarinan mukaan, Taskinen kertoo.

Jättiläisapina Nälkälinnanmäellä

Taskinen on jo pidemmän aikaa halunnut tehdä jotain, minkä pitäisi olla teatterissa mahdotonta.

— Teatteria tehdessä tulee vastaan ajatuksia, että tätä tai tuota ei pysty toteuttamaan teatterissa. Olen miettinyt, että mitkä olisivat sellaisia mahdottomia asioita, ja niitä on nyt tässä esityksessä.

Ohjaaja ja näyttelijä ovat olleet molemmat kehittämässä konseptia ja ideoimassa esitystä. Kaksikko on hoitanut myös lavastuksen, puvustuksen ja valaisun.

Teatteria tehdessä tulee vastaan ajatuksia, että tätä tai tuota ei pysty toteuttamaan teatterissa. Olen miettinyt, että mitkä olisivat sellaisia mahdottomia asioita, ja niitä on nyt tässä esityksessä. — Niko Taskinen

— Olen viimeiset kymmenen vuotta tehnyt maakuntateatterin viitekehyksessä teatteria, joten tämä on itsellenikin sellanen irtiotto. Nyt tehdään jotain tosi erilaista, eikä pitkästä aikaa tarvitse miettiä yleisömääriä.

Yleisöä esitykseen mahtuukin vain kahdeksan kerrallaan.

— Mittakaavalla pelataan, ja vain kahdeksan ihmistä mahtuu katsomaan. Tehdään nyt sitten taidehiippailua taide edellä. Vaatimaton tavoite on, että viedään katsoja kohtaamaan jättiläisapina silmästä silmään.

Liput kannattaa siis varata mahdollisimman pian! Lisäksi ohjaaja varoittaa, ettei esitys sovi heikkohermoisille.

— Tai sekin oli vähän väärin sanottu. Tarkoitus ei ole pelotella ketään, mutta siinä ollaan hyvin lähellä näyttelijää. Voimakasta kokemusta haemme.

King Kong -esitykset Nälkälinnanmäen entisellä kirjastolla perjantaina 12.7. kello 16.15 ja lauantaina 13.7. kello 15 ja 17. Liput 15 euroa. Lippuvaraukset numeroon 044-2987544, lipunmyynti paikan päällä.

Juttua on muokattu 12.7. kello 8:57: lisätty uusi alkamisaika perjantain esitykseen.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset