Elokuva: Eteläkorealainen Parasite voitti parhaan elokuvan Oscarin – Lue Savonlinnan tarjonnassa olevan viiden tähden elokuvan arvio

Jae-Hyeok Lee

Ki-woo (Woo Shik Choi) yhdessä huijariperheensä kanssa soluttautuu äveriään perheen elämään.
Ki-woo (Woo Shik Choi) yhdessä huijariperheensä kanssa soluttautuu äveriään perheen elämään.

Parasite (Gisaengchung, Etelä-Korea, 2019).

Joon-ho Bong on eteläkorealainen ohjaaja, jonka työt ovat levinneet länsimaihinkin melko tasaiseen tahtiin. Ehkä siksi, että hänen työnsä ovat nokkelasti genrerajoja häilyttäviä, outoja, mutta vangitsevia.

Suomessa ainakin kauhuelokuva The Host, englanninkielinen scifi-elokuva Snowpiercer ja Netflixistä katsottavissa oleva Okja ovat keränneet faneja.

Joon-Hon uusin on myös sekoitus eri lajityyppejä, mutta paljon hienovaraisemmalla tavalla.

Parasite on perhedraama, joka tarjoilee omalaatuista ja tummasävytteistä huumoria. Kuin salakavalasti katsoja lopulta huomaa olevansa täysiverisen trillerin pauloissa.

Tasapainottelu on kunnioitusta herättävää. Mikään elementeistä ei sysää toista sivuun. Outo huumorin hetki voi laukaista kasvavan jännityksen tai suorastaan suloisesta hetkestä voidaan kääntyä nopeasti inhan väreisiin.

Tarina seuraa nokkelaa mutta köyhää Kimin perhettä. Opiskelijakaverinsa suosituksesta perheen poika Ki-woo (Woo-shik Choi) pääsee rikkaan Parkin perheen tyttären (Ji-so Jung) tutoriksi.

Kun jalka on oven välissä, Kimin perheen jokainen jäsen pikkuhiljaa löytää työpaikan äveriään perheen kodista.

Luksuselämästä nauttimisella on lopulta kova hinta, kun upean talon historia alkaa selvitä sen uudelle palvelusväelle.

Elokuva lähestyy katsojaa niin yllättävistä suunnista, että minkäänlaisten puolustusten nostaminen on mahdotonta. Sille on vain parempi antautua.

Ohjaus: Joon-ho Bong.

Käsikirjoitus: Joon Ho Bong, Jin Won Han.

Rooleissa: Woo-shik Choi, Kang-ho Song, Sun-kyun Lee, Yeo-jeong Cho, So-dam Park, Jung-eun Lee, Hyae-jin Chang. Kesto: 131 min. K-16.