Teatteriarvio: Viihdyttävä pikakäynti gangsterimailla

Kulttuurikellari 21.11.

Timo Seppäläinen

Joku heistä on murhaaja, tai sitten ei. Teatterimyllyn murhamysteeri-illallinen oli lämmin ja viihdyttävä elämys. Rosien kahvilassa Mia Savola, Juha Kaunismäki, Antti Tolvanen, Mika Kurho ja Päivä Laukkanen.
Joku heistä on murhaaja, tai sitten ei. Teatterimyllyn murhamysteeri-illallinen oli lämmin ja viihdyttävä elämys. Rosien kahvilassa Mia Savola, Juha Kaunismäki, Antti Tolvanen, Mika Kurho ja Päivä Laukkanen.

Heti, kun lauantai-iltana astui Kulttuurikellarin permannolle, huomasi, että nyt ei ollakaan ihan tavallisessa harrastajateatteriesityksessä.

Herroilla yleisön joukossa oli liituraitapukuja, daameilla pään kiertäviä pantoja ja niissä ylöspäin ojentuvia koristeita, päällä mustaa, kimalletta, kauniita mekkoja.

Yleisö oli lähtenyt tosissaan ratkaisemaan 1920-luvun Chicagon murhamysteeriä, täysin ajan hengessä.

Uskonpa, tämä lajityyppi on tullut jäädäkseen. Kyseessä ei ole pelkkä teatteriesitys, vaan kolme näyteltyä, melko lyhyttä kohtausta ovat osa iltaa, joka vetää katsojan tavallista tiiviimmin kokemaan, hieromaan älynystyröitään ja nauttimaan myös hyvästä ruuasta ja viinistä.

Kohtaukset Rosien kapakassa näyttävät, mitä on tapahtunut. Liikutaan siis kieltolain ajassa jossain Chicagon laitamilta. Pihalta on löytynyt murhattu gangsteripomo, ja jokainen paikalla olevista baarin kantatyypeistä voisi olla syyllinen.

Yleisö saa seurata poliisin pitämiä kuulusteluja ja teehuoneeksi naamioidun kapakan arkea. Jokainen katsoja on saanut pienen vihkosen ja kynän, jolla voi tehdä muistiinpanoja. Tarkoitus on, että katsoja päättelee murhaajan.

Henkilöhahmot ovat stereotypisiä, ja hyvä niin: yleisön pitää oppia tuntemaan henkilöt nopeasti.

Mahdollisia murhaajia ovat onnettomasti rakastunut nössö, itsevarma uhoajarosvo, narsistinen taiteilija tai tiikeriäiti, joka tekee kaikkensa lapsensa hyväksi. Joukkoon mahtuu vielä mammanpoikapoliisi, käytännöllinen jokapaikanhöylä, raskaana oleva itkupilli ja aina iloinen emäntä.

Kuka se voi olla? Ensimmäinen kohtaus on melko pitkä ja sen antaa paljon vinkkejä.

Illallinen oli istutettu väliajoille. Ensimmäisellä väliajalla saivat katsojat käsiinsä myös todistusainelaatikon, joita sai tutkia omaan tahtiin. Katsojat ohjataan tyylikkäästi pöytäkunta kerrallaan hakemaan ruokaa, turvavälit muistaen.

Kaikista katsojista tuli pieniä hercule poiroteja: näyttelijät kiertelivät roolihahmoissaan pöytien keskellä, ja heiltä sai kysellä mitä tahansa ruokailun lomassa.

Vaikka siinä istuessa tiesi, että nämä Rosien kapakassa aikaansa viettävät mahdolliset murhaajat ovat oikeasti Teatterimyllyn harrastajia, tunsi silti melkein olevansa itsekin 1920-luvun Chicagossa – puhuinhan juuri gangsterin ja tämän heilan kanssa! Vai olenko sittenkin keskellä brittiläistä pukudraamaa?

Ruoka oli hyvää, ruokailu sujui tyylikkäästi ja aikataulussa, ja yleisölle tuli ihana tunne siitä, että meistä pidetään hyvää huolta. Pöydissä kävi väliajoilla kiivas keskustelu, ja ennalta tuntemattomatkin saattoivat pohtia murhaajaa.

Murhaaja-arvaukset kerättiin, ja oikeaan osuneet saivat palkinnon.

Kaikki kiitos Maarit Honkaselle ja Marjo Välimäelle, jotka vastasivat illan ohjauksesta ja tuottamisesta – sekä kulttuurikellarin ravintolalle.

Kiitokset myös näyttelijöille. Kohtaukset olivat eläviä, ja murhasta epäiltyjen luonteet piirtyivät selvinä. Muutamat unohdukset paikattiin hyvin.

Murhaaja voisi olla kuka tahansa: Tanja Nikolan esittämä hyväntuulinen Rosie, Helena Repon reipas ja rempseä Polly, Antti Tolvasen esittämä nöösi Eddy, Päivä Laukkasen tiukka Sarah, Mia Savolan hurmaava, läpi-itsekäs Polly, Sonja Piiraisen säälittävä Hetty, Juha Kaunismäen rosvomainen Mickey ja Mika Kurhon nahjusmainen Donald.

Ei tämä murhamysteeri suurta teatteritaidetta ole, mutta hyvin sujuvaa ja napakkaa sanailua ja kärjistyviä kohtauksia, joissa nähtiin pyssyjäkin. Puvut olivat ihania, samoin laulu, katsojat viihtyivät ja lähtivät täysillä mukaan aikuisten leikkiin.

Suuri tekijä illan tunnelmasta kuuluu Paavo Hakuliselle, jonka pianotaustat loivat pehmeän, hämyisän 20-luvun tunnelman. Esityksiä on näillä näkymin vain neljä, mutta luulenpa, että tämä niitä tulee lisää, samoin kuin uusia murhamysteereitä vuosien mittaan.